Viikonloppuna ylitin mukavuuskynnykseni ja tutkailin Helsingin
Taidehallissa nykytaiteen nuorten toivojen ajatusmaailmaa. Paljon julkisuutta
saanut näyttely ”NuoretDeUnga2011” toi eteeni niin veistoksia, grafiikkaa,
valokuvia kuin videoinstallaatioitakin.
Jokin teoksista hämmensi, jopa suututti röyhkeydellään (se
sateenvarjonraato siinä nurkassa – voiko tämä todella olla taidetta?), jokin
kiinnosti enemmän eläinaiheillaan (se etana oli aika hieno!). Lähtemättömän
vaikutuksen itseeni teki 27 EU-maan lipuista kudottu räsymatto, joka oli
kiedottu rullalle. Ei tarvitse tosin hankkia sitä kotiin, sillä Valtion
taidemuseo oli ehtinyt ensin. Pari tuntia vierähti nopeasti päivittäessäni omia
taidekäsityksiäni ja imiessäni inspiraatiota joulunaluskiireisiin.
En voinut kuitenkaan välttyä ajatukselta, että moni teos
avautuisi satunnaiselle katsojallekin helpommin, jos siitä olisi olemassa pieni
kirjoitettu tarina teoksen vieressä. Tämä tuli todistetuksi kun juttelin hetken
”Jodia perkele” –teoksen tehneen nuoren taiteilijan kanssa. Teos oli lyijyä ja
betonia, ja se näytti suurikokoiselta lääkepilleriltä. Teoksen taustalla oli
kuitenkin kritiikki sekä Fukushiman ydinvoimalaonnettomuutta että suomalaisten
keskuudessa noussutta tarvetta hamstrata jodia heti kotiin, vaikka se ei
tarpeellista tässä tapauksessa ollutkaan. Tarinan jälkeen teos avautui ihan
toisella tavoin.
Näyttely on avoinna loppiaiseen saakka, joten ei syytä
paniikkiin, joulun jälkeenkin vielä ehtii. Väliin tätä ei kannata jättää, sillä
näistä nimistä kuulemme varmaan myöhemmin paljon. Ja hintalappu teoksissa on
silloin ihan toinen…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti