maanantai 12. marraskuuta 2012

Olen koukussa näytelmäkirjailijaan

Tiedättekö sen tunteen, kun joku suosikkinne julkaisee uuden levyn tai kirjan ja siihen on aivan pakko päästä käsiksi mahdollisimman pian? Itselleni on käynyt aivan samoin Juha Jokelan kohdalla. Ensin hän sai minut katsomaan televiosta kahteen kertaan Mobile Horror'in, sitten menemään rajan taakse kauas Espoon kaupunginteatteriin (okei, taksilla varmuuden vuoksi) läkähtymään Esitystaloudesta. Nyt hän tuuletti mieltäni Patriarkalla Kansallisteatterissa. Lippuja lienee vielä saatavilla, joten suosittelen parin minuutin taukoa ja soittoa lipunmyyntiin nyt heti =).

Patriarkka on taattua Jokelaa: dramaturgian tempo on nopea, kohtaukset limittyvät toisiinsa ja tapahtumia käydään useassa aikatasossa ja useampia kerrallaan yhtä aikaa. Valot ja musiikki kuljettavat juonta mukanaan ja tekevät yhdessä loistavan dialogin kanssa esityksestä nautittavan.

Näytelmän tarinassa perheen patriarkka palaa vaimonsa kanssa Suomeen usean vuoden poissaolon jälkeen. Maailma ja perhe ovat muuttuneet; jokaiselle syntyy tarve kohdata sekä oma itsensä että läheisensä uudella tavalla.

Esitys pistää vastakkain sukupolvet ja sukupuolet, mutta jättää kuitenkin yksilöt pohtimaan omaa totuuttaan: mistä kaikesta olen vastuussa itselleni, mistä rakkaimmilleni, mistä koko maapallon tulevaisuudelle? Kuten arvata saattaa yhtä oikeaa vastausta ei liene olemassa. Jokainen tekee omat valintansa, sen mitä tekee ja mitä jättää tekemättä. Ja sitten nuo valinnat satuttavat ja vaikuttavat aina jonkun läheisenkin elämään.

Ihmisluonteen samankaltaisuus pysäyttää, jokainen sukupolvi on halunnut ja haluaa vieläkin muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi elää. Käsityksemme paremmasta ja keinosta saavuttaa edistys vaihtelevat. Pelkoja on kaikilla, mutta kohtaammeko ne vihan vai rakkauden kautta? Mahdollisuus onneen on kuitenkin olemassa, jos uskaltaa avautua toiselle rehellisesti ja halua yhteiseen elämään löytyy molemmilta.

ps. Kirsti Wallasvaara oli näyttämöllä erityisen hyvä