Espoon kaupunginteatterin Esitystalous 2. Tehtävä Espoossa
on harvinaislaatuinen tapaus teatterin parissa. Se tavallaan jatkoa pari vuotta
sitten huikeat arvostelut kirvoittaneelle näytelmälle, jonka tempo, teksti ja
tekniikka olivat ennennäkemätöntä kotimaisilla lavoilla. Tähän asiaan
kiteytyykin nykyisin katsojan ongelma Juha Jokelan näytelmien kanssa: Jos
Jokelaa vertaa itseensä eli tuohon Esitystalous 1:een, tämä kakkosversio ei
yllä ihan samalle tasolle, Patriarkkaan verrattuna se on vähintään yhtä hyvä
ellei parempi. Mutta jos Jokelaa vertaa muihin nykynäytelmäkirjailijoihin, on
hän ihan omassa sarjassaan ja Esitystalous 2 pesee kevyesti ison osan Helsingin
näyttämöiden tarjontaa. Tämä kannattaa siis ehdottomasti nähdä!
Esitystalous 2 päähenkilö, nuori kirjailija, tulee vedetyksi
mukaan brändi-työryhmään pohtimaan kaupungin virkamiesten ja poliittisen kerman
kanssa espoolaista identiteettiä. Luvassa on yli 3 tunnin viihdyttävä vuoropuhelu,
jossa osansa kritiikistä saavat mm. vallanhaluiset ja yleistä mielipidettä myötäilevät
äijäkulttuurin kannattajat, nössöt alistuvat asiantuntijat kuin turhantärkeät
byrokraatitkin. Vaikeaselkoiset organisaatiokaaviot ja prosessikuvaukset
kirvoittavat monet naurut, vaikka niitä olisi joskus ollut itsekin rustaamassa.
Strategia- ja brändipuheesta puhumattakaan. Lisäpisteitä vielä onnistuneista musiikkivalinnoista.
Jokelan kirjoittama dialogi on jälleen kerran saanut
arvoisensa esittäjät, joissa ei ollut heikkoa lenkkiä: Martti Suosalo hyödyntää
muuntautumiskykyään laidasta laitaan, Tommi Korpela ja Ria Kataja tyypittelevät
myös onnistuneesti ja heidän keskinäinen dynamiikkansa toimii. Parhaimmat
kohtaukset ovatkin tuokiokuvia erilaisista kokoustilanteista. Pakko on myös
ihailla taitavaa valojen ja liikkuvien lavojen käyttöä, yksinkertaisia mutta
hyvin visuaalisia ja raikkaita ratkaisuja.
Tämä näytelmä ei ehkä jää historiaan, mutta ajankuvana se on
osuva. Tyylilaji on sopivan kepeä, mutta tosissaan tehty, jotta keskiverto
asiantuntija, pikkupomo ja wanna-be-isopomo voisivat sekä samaistua näytelmän
henkilöihin että tuntea pientä kutkuttavaa ylemmyydentuntoa (omat pp-showni ovat niiiiin paljon parempia
ja kommenttini palavereissa fiksumpia).
Jäljelle jää 1 kysymys: miksi Espoo? Jotain suomalaista
Solsidania siinä täytyy olla, sillä Vantaa ei aiheuttaisi ollenkaan
samantyyppisiä assosiaatioita. Ja tähän loppuun esitän kainon toivomuksen: jos
joskus saamme tälle vielä jatkoa, toivon että Esitystalous 3 lähtee rohkeasti
ulos rajauksistaan koko metropolialueelle tai vaihtaa aiheensa johonkin muuhun
kuin bränditeemaan. Vielä on hyvä fiilis ja muistot jäljellä!
