Esitystalous 2 on parasta Espoossa juuri nyt!

Espoon kaupunginteatterin Esitystalous 2. Tehtävä Espoossa on harvinaislaatuinen tapaus teatterin parissa. Se tavallaan jatkoa pari vuotta sitten huikeat arvostelut kirvoittaneelle näytelmälle, jonka tempo, teksti ja tekniikka olivat ennennäkemätöntä kotimaisilla lavoilla. Tähän asiaan kiteytyykin nykyisin katsojan ongelma Juha Jokelan näytelmien kanssa: Jos Jokelaa vertaa itseensä eli tuohon Esitystalous 1:een, tämä kakkosversio ei yllä ihan samalle tasolle, Patriarkkaan verrattuna se on vähintään yhtä hyvä ellei parempi. Mutta jos Jokelaa vertaa muihin nykynäytelmäkirjailijoihin, on hän ihan omassa sarjassaan ja Esitystalous 2 pesee kevyesti ison osan Helsingin näyttämöiden tarjontaa. Tämä kannattaa siis ehdottomasti nähdä!

Esitystalous 2 päähenkilö, nuori kirjailija, tulee vedetyksi mukaan brändi-työryhmään pohtimaan kaupungin virkamiesten ja poliittisen kerman kanssa espoolaista identiteettiä. Luvassa on yli 3 tunnin viihdyttävä vuoropuhelu, jossa osansa kritiikistä saavat  mm. vallanhaluiset ja yleistä mielipidettä myötäilevät äijäkulttuurin kannattajat, nössöt alistuvat asiantuntijat kuin turhantärkeät byrokraatitkin. Vaikeaselkoiset organisaatiokaaviot ja prosessikuvaukset kirvoittavat monet naurut, vaikka niitä olisi joskus ollut itsekin rustaamassa. Strategia- ja brändipuheesta puhumattakaan. Lisäpisteitä vielä onnistuneista musiikkivalinnoista.

Jokelan kirjoittama dialogi on jälleen kerran saanut arvoisensa esittäjät, joissa ei ollut heikkoa lenkkiä: Martti Suosalo hyödyntää muuntautumiskykyään laidasta laitaan, Tommi Korpela ja Ria Kataja tyypittelevät myös onnistuneesti ja heidän keskinäinen dynamiikkansa toimii. Parhaimmat kohtaukset ovatkin tuokiokuvia erilaisista kokoustilanteista. Pakko on myös ihailla taitavaa valojen ja liikkuvien lavojen käyttöä, yksinkertaisia mutta hyvin visuaalisia ja raikkaita ratkaisuja.

Tämä näytelmä ei ehkä jää historiaan, mutta ajankuvana se on osuva. Tyylilaji on sopivan kepeä, mutta tosissaan tehty, jotta keskiverto asiantuntija, pikkupomo ja wanna-be-isopomo voisivat sekä samaistua näytelmän henkilöihin että tuntea pientä kutkuttavaa  ylemmyydentuntoa (omat pp-showni ovat niiiiin paljon parempia ja kommenttini palavereissa fiksumpia).  

Jäljelle jää 1 kysymys: miksi Espoo? Jotain suomalaista Solsidania siinä täytyy olla, sillä Vantaa ei aiheuttaisi ollenkaan samantyyppisiä assosiaatioita. Ja tähän loppuun esitän kainon toivomuksen: jos joskus saamme tälle vielä jatkoa, toivon että Esitystalous 3 lähtee rohkeasti ulos rajauksistaan koko metropolialueelle tai vaihtaa aiheensa johonkin muuhun kuin bränditeemaan. Vielä on hyvä fiilis ja muistot jäljellä!

Olen koukussa näytelmäkirjailijaan

Tiedättekö sen tunteen, kun joku suosikkinne julkaisee uuden levyn tai kirjan ja siihen on aivan pakko päästä käsiksi mahdollisimman pian? Itselleni on käynyt aivan samoin Juha Jokelan kohdalla. Ensin hän sai minut katsomaan televiosta kahteen kertaan Mobile Horror'in, sitten menemään rajan taakse kauas Espoon kaupunginteatteriin (okei, taksilla varmuuden vuoksi) läkähtymään Esitystaloudesta. Nyt hän tuuletti mieltäni Patriarkalla Kansallisteatterissa. Lippuja lienee vielä saatavilla, joten suosittelen parin minuutin taukoa ja soittoa lipunmyyntiin nyt heti =).

Patriarkka on taattua Jokelaa: dramaturgian tempo on nopea, kohtaukset limittyvät toisiinsa ja tapahtumia käydään useassa aikatasossa ja useampia kerrallaan yhtä aikaa. Valot ja musiikki kuljettavat juonta mukanaan ja tekevät yhdessä loistavan dialogin kanssa esityksestä nautittavan.

Näytelmän tarinassa perheen patriarkka palaa vaimonsa kanssa Suomeen usean vuoden poissaolon jälkeen. Maailma ja perhe ovat muuttuneet; jokaiselle syntyy tarve kohdata sekä oma itsensä että läheisensä uudella tavalla.

Esitys pistää vastakkain sukupolvet ja sukupuolet, mutta jättää kuitenkin yksilöt pohtimaan omaa totuuttaan: mistä kaikesta olen vastuussa itselleni, mistä rakkaimmilleni, mistä koko maapallon tulevaisuudelle? Kuten arvata saattaa yhtä oikeaa vastausta ei liene olemassa. Jokainen tekee omat valintansa, sen mitä tekee ja mitä jättää tekemättä. Ja sitten nuo valinnat satuttavat ja vaikuttavat aina jonkun läheisenkin elämään.

Ihmisluonteen samankaltaisuus pysäyttää, jokainen sukupolvi on halunnut ja haluaa vieläkin muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi elää. Käsityksemme paremmasta ja keinosta saavuttaa edistys vaihtelevat. Pelkoja on kaikilla, mutta kohtaammeko ne vihan vai rakkauden kautta? Mahdollisuus onneen on kuitenkin olemassa, jos uskaltaa avautua toiselle rehellisesti ja halua yhteiseen elämään löytyy molemmilta.

ps. Kirsti Wallasvaara oli näyttämöllä erityisen hyvä