torstai 21. kesäkuuta 2012

Ruskean kastikkeen ja Miniän tasapeli


Tuomas Kyröltä on pukannut kaksi uutta kirjaa tänä keväänä: Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike sekä Kirjan ja ruusun -päivän erikoisuus, Miniä. Molemmat pursuvat elämän lempeää rosoisuutta, josta selvitään yrittämällä päivästä toiseen, joskus onnistuen paremmin, joskus taas huonommin. 

Miniä oli mielenkiintoinen siksi, että se käänsi huomion painopisteen ja kertojanääneen tuon vanhan mielensäpahoittaja-jäärän pojan vaimoon, nykynaiseen jolla on tahtoa, tavoitteita ja sydäntäkin. Kyrön ote toimii tässäkin.

Ruskea kastike on puolestaan onnistunut jatko-osa ensimmäiselle Mielensäpahoittaja-kirjalle. Hauskuutta lisää kirjan nostalginen kuvitusosuus jäärän kulinaristista auktoriteeteistä. Itse hämmästyin sitä, että lisäksi kirja nostatti himon perunoihin. Muusia, keitettyjä, keitossa, rosamunda, puikula, Sysi-Suomen lajikkeet hmm… Vielä ei olla lähelläkään jälkilämmittelyn makua tässä keitossarjassa.  Pikemminkin ruokahalu kasvaa lukiessa. Hyviä, taattuja lukuhetkiä ja kyytipoikana hapuilevaa sukupolvien välistä ymmärrystä! 

tiistai 5. kesäkuuta 2012

60 vuotta lasissa ja vauhti vaan kiihtyy!?!


Älkää kysykö miksi, mutta olen lukenut tänä keväänä kaksi mainiota kirjaa yli 60-vuotiaan naisen sielunelämästä. Molemmat niistä antavat toivoa siitä, että parempaa kohti tässä ollaan menossa. Siispä hyvät siskot ja veljet, tulevaisuutemme on turvattu. Nykyään vanheneminen voi olla täynnä rohkeita ratkaisuja, vauhtia ja jopa porvariston hillittyä anarkiaa. Mitä se siis onkaan 10 tai 20 vuoden kuluttua?

Jos kiinnostutte paneutumaan aiheeseen, voin suositella kahta riemukasta esitystä, joista toinen on täysin elämänkerrallinen ja toinen fiktiivinen esitys. Teoksessaan ”Matkalla puoleen hintaan” Merete Mazzarella ruotii ihmistä eläkkeelle jäämisen partaalla ja vähän sen jälkeen. Hän höystää humoristisen suomenruotsalaisen analyysinsä vanhenemisesta monilla tieteellisillä tutkimustuloksilla.  Pohdinta uppoaa kaikille, jotka aikovat elämässään ikääntyä ja joille työ on ollut keskeinen sisältö elämässä.

Toinen kirja aiheesta on Taina Haahdin kirjoittama ”Kaikki, mitä tiedän huomisesta”. Se on romaani, jossa on lopulta jopa lähes dekkarimaista jännitystä. Sen tarinassa naisen elämä romahtaa, kun aviomies lähtee yli 30 vuoden liiton jälkeen ja luvassa on taloudellista ja sosiaalista turvattomuutta – elämältä putoaa siis pohja. Onneksi rouva ryhtyy toimimaan, löytää uusia puolia itsestään, nappaa nuoren rakastajan ja paljon muuta.

Molemmista kirjoista tulee voimaantunut olo ja hyvä mieli. Ja tarinat soveltuvat oikein hyvin myös miesten luettaviksi. Kaikki siis täysillä eteenpäin!