Ihmisyyden lähteillä syvissä vesissä

Olen onnekas. Viihdyn elämässäni, on onnellinen koti, ystäviä ja oikeastaan aika hyvä sukupuolikin. Tällä viikolla tajusin taas kerran, etteivät ne ole itsestäänselvyyksiä. Koin kaksi kulttuurielämystä, jotka sekä naurattivat osuvilla havainnoillaan että itkettivät rankoilla aiheillaan. Molempia kannatteli suuri humanismi, jossa ihminen voi nähdä toisen lävitse, hyväksyä ja ojentaa auttavan kätensä.

Teatteri Jurkassa esitetään paraikaa Heini Junkkaalan uutuusnäytelmää ”Soita minulle Billy”. Siinä mennään niin syvälle transseksuaalisen eli väärässä sukupuolessa elävän ihmisen ihon alle, että katsomossa kulkevat liikutuksen väristykset.

Miltä tuntuu ihmisestä, joka elää koko aikuisen elämänsä peläten henkilöllisyytensä ilmituloa? Sitä jazzpianisti Billy Tipton ei koskaan kertonut.  Hän syntyi tyttönä mutta eli lopulta yli 50 vuotta miehen elämää. Billy sepitti taidokkaan tarinan onnettomuudesta, antoi luontaisen charminsa valloittaa ihmiset ympärillään ja eli jopa perheellisen miehen elämää useamman naisen kanssa. Tarina on kertomus rohkeasta ihmisestä, joka uhrasi terveytensä säilyttääkseen itsekunnioituksensa ja joka eli ja rakasti ja teki juuri sitä työtä, mitä tahtoi, aikansa normeista välittämättä. Junkkaalan teksti on loistava,  se ei säälittele eikä surkuttele, vaan antaa katsojan ymmärtää esitystavan kepeydessä piilevän totuuden: Billy oli oikeasti mies. Hän oli onnekas, kun löysi ympärilleen ihmisiä, jotka näkivät hänen todellisen luonteensa. Hän oli kuitenkin myös onneton, koska ei uskonut kenenkään ymmärtävän häntä, jos totuus tulisi ilmi.

Laittomien siirtolaisten kohtaloiden syvät vedet tulevat ”silmiin” Le Havressa. Iän myötä Aki Kaurismäen elokuviin on tullut entistä huumorintajuisempi puoli. Kuvat ovat kauniisti rakennettuja, ranska esityskielenä niissä toimii aivan yhtä hyvin kuin suomi. Elokuvassa vanha kengänkiillottaja auttaa konttipakolaisena maahan tullutta poikaa tämän matkalla eteenpäin. Tarina on casablancamainen ja lämminhenkinen kertomus siitä, miten pienet ihmiset välittävät ja huolehtivat toisistaan. Rosoinen köyhyys tulee lähelle, mutta siinä on valoa ja värejä, sekä aina tuoreita kukkia vaimolle. Yhteiskuntaa vastaan on oikein kapinoida, jopa valehdella viranomaisille, mutta ihmisyyden moraalisen selkärangan on oltava suora. Ja Elina Salo on aivan ihana!

Käykää hyvät ihmiset katsomassa itsekin näitä esityksiä! Niiden synnyttämistä ajatuksista maailma avartuu ja marraskuinenkin elämä näyttää kauniimmalta.