Hyvät ystävät, kaiken tohinan keskellä bloggaaminen on jäänyt taka-alalle ja nyt on kvartaaliraportoinnin aika. Useimmat seuraavista asioista ovat vielä nähtävissä, pohdittavissa ja nautittavissa, joten voit itse käydä tarkistamassa onko kyseessä omalla kohdallasi huti vai hitti.
Tammikuussa nostalgisoin täysillä vanhoja musikaaleja, jotka olivat täynnä unohtumattomia steppi- ja tanssikohtauksia, taidokkaita koreografioita ja kauniita ihmisiä. Kiitos YouTube. Ilman sinua olisi muutama hotelli-ilta ollut pitkäveteinen ja tylsä. Kokeilkaa hakuja esim. Busby Berkeley, Cyd Charisse, The Band Wagon jne. jos haluatte nähdä jotain "Laulavia sadepisaroita" enemmän.
Helmikuussa avautui monta mahtavaa näyttelyä, Leena Luostarista ja Hannu Väisästä jne. Mutta jos teillä on aikaa vain yhteen, niin käykää katsomassa Marjatta Tapiolan retrospektiiviä Tennispalatsissa. Rajut ja kauniit kuvat eivät jätä kylmäksi. Sattumalta osuin myös akustiselle baarikeikalle, jossa sympaattisen oloinen nuori rock-tähti veti täysillä upeita covereita David Bowiesta Hectoriin. Kertoisiko joku, koska ja mistä tämän Lauri Astalan levyjä voi hommata?
Maaliskuussa tapoin aikaa katsomalla Huorasadun. Olisi varmaan ollut parempi lukea se kirjana, sillä Ryhmäteatterin tulkinta jäi kohdallani puolitiehen. Ymmärrän ja kannatan asian tärkeyttä: feminismiä ja ettei ketään pidä alistaa. Silti esityksen jälkeen päällimmäisin tunteeni oli sympatia miehiä kohtaan: itse ainakin tunnen monta fiksua miestä, joille kaikille esitetty yksipuolinen mieskuva teki vääryyttä. Väsyneenä sitä on kait tosikko, mutta provosointia voisi tehdä fiksumminkin.
Nyt pääsiäisenä sieluni lepäsi Cantores Minoreksen Johannes-Passiossa Tuomiokirkossa. Mietiskelylle jatkoa tarjosi Matti Ijäksen elokuva "Kaikella rakkaudella", jota voi suositella aikuisten monisyisenä elokuvana, joka ei selitä tarinaansa puhki.
Vuoden ensimmäisen kvartaalin kulttuuritarjonnan voi siis tiivistää helposti: aina kunnon nostalgia turhanpäiväisen provosoinnin voittaa.
maanantai 1. huhtikuuta 2013
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Talvi Madridissa
Vietin vuodenvaihteen pyhät nenä kiinni kirjassa, jonka otsikkona oli osuvasti "Talvi Madridissa". Tiiliskivimäinen pokkari piti otteessaan, ensin houkutellen tavallisemman oloisiin juonikuvioihin rakkaudesta, sodasta, vakoilusta ja vastavakoilusta, mutta lopulta kiihtyen viimeisten kymmenien sivujen aikana mitä yllätyksellisimpiin käänteisiin. Tämän tarinan, jos minkä, haluaisin tosiaan nähdä myös elokuvaversiona - niin jännittävän trillerin ainekset on kasassa.
C.J.Samsonin romaani vie lukijansa köyhään Espanjaan, joka on juuri toipumassa sisällissodan kauheuksista ja valtapeleihin, joita käydään kun Eurooppa on jo osittain II maailmansodan liekeissä. Yhden ihmisen henki on halpa, kun valtiot käyvät taistelua olemassaolostaan ja edustamistaan suuntauksista.
Kaiken tuhon keskellä on kuitenkin ihminen ja hänen siteensä toisiin ihmisiin. Kolme brittiläisen sisäoppilaitoksen kasvattia; epämääräinen liikemies, sodassa vammautunut ja vakoojaksi pestattu pohdiskelija ja taistelutantereille kadonnut kommunisti. On nainen, joka valitsee heistä kaksi. Lisäksi on joukko herkullisia sivuhenkilöitä, jotka auttavat kuljettamaan tarinaa eteenpäin.
Jos haluat yllättää itsesi realistisella ajankuvauksella 1930-luvun maailmanpolitiikasta ja oloista Espanjassa, jos haluat perinteisen jännittävän dekkarin tai traagisen rakkaustarinan, tai lukea vain hyvää kaunokirjallisuutta, jossa rakenne pikkuhiljaa paljastaa yhä useampia langanpätkiä siitä, mitä tapahtuu ja mitä aiemmin todella tapahtui - tartu tähän.
Hyvää alkanutta vuotta, paljon antoisia lukuhetkiä sekä muita elämyksiä!
C.J.Samsonin romaani vie lukijansa köyhään Espanjaan, joka on juuri toipumassa sisällissodan kauheuksista ja valtapeleihin, joita käydään kun Eurooppa on jo osittain II maailmansodan liekeissä. Yhden ihmisen henki on halpa, kun valtiot käyvät taistelua olemassaolostaan ja edustamistaan suuntauksista.
Kaiken tuhon keskellä on kuitenkin ihminen ja hänen siteensä toisiin ihmisiin. Kolme brittiläisen sisäoppilaitoksen kasvattia; epämääräinen liikemies, sodassa vammautunut ja vakoojaksi pestattu pohdiskelija ja taistelutantereille kadonnut kommunisti. On nainen, joka valitsee heistä kaksi. Lisäksi on joukko herkullisia sivuhenkilöitä, jotka auttavat kuljettamaan tarinaa eteenpäin.
Jos haluat yllättää itsesi realistisella ajankuvauksella 1930-luvun maailmanpolitiikasta ja oloista Espanjassa, jos haluat perinteisen jännittävän dekkarin tai traagisen rakkaustarinan, tai lukea vain hyvää kaunokirjallisuutta, jossa rakenne pikkuhiljaa paljastaa yhä useampia langanpätkiä siitä, mitä tapahtuu ja mitä aiemmin todella tapahtui - tartu tähän.
Hyvää alkanutta vuotta, paljon antoisia lukuhetkiä sekä muita elämyksiä!
lauantai 22. joulukuuta 2012
Vuoden vaihteen tunnelmissa, ota irti mitä saat!
Hyvä ystävä. Tätä vuoden viimeistä blogia voit hyödyntää monella tavalla, mm.:
1) lue ja kommentoi
2) hyödynnä viime hetken joululahja-ostosten teossa
3) joulun jälkeen, jos sait vastaavia opuksia, voit napata "valmiit" mielipiteet käyttöösi.
Blogi perustuu loppusyksyn omakohtaisiin kokemuksiini.
OSA I
Riikka Ala-Harja ei revitellyt sukulaisten kokemuksilla "Maihinnousussa". Hän teki sen, minkä moni muukin taitelija, repi omat erokokemuksensa taustamateriaaliksi ja kirjoitti sitten vetävän, fiktiivisen tarinan pettämisestä, avioerosta ja lapsen sairauden aiheuttamasta kriisistä koko perheelle. Kuvaukseen linkittyi toisen maailmansodan kohtalonhetket Normandiassa, jotka vertautuivat naisen kykyyn selvitä omilleen ja aloittaa uusi elämä. Kokonaisuudessa suhteellisen kevyt, mutta erittäin vetävä romaani. Sopii joululahjaksi suklaarasian kanssa.
OSA II
Tartuin ensimmäisen kerran Sofi Oksasen kirjoittamaan romaaniin, joka yllätti rakenteellaan, joka avautui kerros kerrokselta. Kyseessä oli tietysti paljon esillä ollut Kun kyyhkyset katosivat"."Kokemus oli jännittävä, mutta juonessa pystyi pysymään hyvin perillä selkeiden vihjeiden avulla. Tarina eteni paikoin kuin trilleri, paikoin kuin saippuasarja, jonka tästä saisi helposti filmatisoitua. Olin myönteisesti yllättynyt. Kirjan heikkoutena oli etenkin päähenkilön yksiulotteisuus, hänen motiiveihinsa ja luonnekuvaansa ei pureuduttu tarpeeksi syvälle, omien kokemuksieni perusteella päähenkilöiden kaltaisten kaksoiselämien synty vaatii enemmän jatkuvaa, sisäistä tavoitteiden ristiriitaa yms.
Kirjaa tuskin kannattaa lukea Viron lähihistorian kuvauksena, silloin kuulemma alkavat jotkut väärät yksityiskohdat ärsyttää tiedostavaa lukijaa. Itse pidin sitä valtapelin ja juonittelun tarkkanäköisenä kuvauksena, jossa päähenkilöiden keskinäisellä vuorovaikutuksella oli keskinen osuus.
OSA III
Kaikille viestintätehtävissä, poliittisissa viroissa ja eläkeyhtiöissä toimiville suosittelen pakolliseksi oppimääräksi vierailua Ryhmäteatteriin. Sinnekin tietääkseni saa lahjakortteja. Helsinginkadun näyttämöllä pyörii Susanna Kuparisen kollektiivin aikaansaannos "Eduskunta II", joka yhdistää entistä huikeammin teatterin ja tutkivan journalismin. Niin tekijöiden ja kohteiden moraalista voi olla useampaa mieltä, mutta tämä energialataus kannattaa kokea itse. Jälkeenpäin toivoo, että kyse olisi todellakin enemmän fiktiosta kuin faktasta.
Näiden ajatusten myötä toivotan teille kaikille hyvää ja rauhallista joulunaikaa. Uusia heijastuksia ja tähtihetkiä on luvassa vuonna 2013 noin kuukauden välein.
maanantai 12. marraskuuta 2012
Olen koukussa näytelmäkirjailijaan
Tiedättekö sen tunteen, kun joku suosikkinne julkaisee uuden levyn tai kirjan ja siihen on aivan pakko päästä käsiksi mahdollisimman pian? Itselleni on käynyt aivan samoin Juha Jokelan kohdalla. Ensin hän sai minut katsomaan televiosta kahteen kertaan Mobile Horror'in, sitten menemään rajan taakse kauas Espoon kaupunginteatteriin (okei, taksilla varmuuden vuoksi) läkähtymään Esitystaloudesta. Nyt hän tuuletti mieltäni Patriarkalla Kansallisteatterissa. Lippuja lienee vielä saatavilla, joten suosittelen parin minuutin taukoa ja soittoa lipunmyyntiin nyt heti =).
Patriarkka on taattua Jokelaa: dramaturgian tempo on nopea, kohtaukset limittyvät toisiinsa ja tapahtumia käydään useassa aikatasossa ja useampia kerrallaan yhtä aikaa. Valot ja musiikki kuljettavat juonta mukanaan ja tekevät yhdessä loistavan dialogin kanssa esityksestä nautittavan.
Näytelmän tarinassa perheen patriarkka palaa vaimonsa kanssa Suomeen usean vuoden poissaolon jälkeen. Maailma ja perhe ovat muuttuneet; jokaiselle syntyy tarve kohdata sekä oma itsensä että läheisensä uudella tavalla.
Esitys pistää vastakkain sukupolvet ja sukupuolet, mutta jättää kuitenkin yksilöt pohtimaan omaa totuuttaan: mistä kaikesta olen vastuussa itselleni, mistä rakkaimmilleni, mistä koko maapallon tulevaisuudelle? Kuten arvata saattaa yhtä oikeaa vastausta ei liene olemassa. Jokainen tekee omat valintansa, sen mitä tekee ja mitä jättää tekemättä. Ja sitten nuo valinnat satuttavat ja vaikuttavat aina jonkun läheisenkin elämään.
Ihmisluonteen samankaltaisuus pysäyttää, jokainen sukupolvi on halunnut ja haluaa vieläkin muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi elää. Käsityksemme paremmasta ja keinosta saavuttaa edistys vaihtelevat. Pelkoja on kaikilla, mutta kohtaammeko ne vihan vai rakkauden kautta? Mahdollisuus onneen on kuitenkin olemassa, jos uskaltaa avautua toiselle rehellisesti ja halua yhteiseen elämään löytyy molemmilta.
ps. Kirsti Wallasvaara oli näyttämöllä erityisen hyvä
Patriarkka on taattua Jokelaa: dramaturgian tempo on nopea, kohtaukset limittyvät toisiinsa ja tapahtumia käydään useassa aikatasossa ja useampia kerrallaan yhtä aikaa. Valot ja musiikki kuljettavat juonta mukanaan ja tekevät yhdessä loistavan dialogin kanssa esityksestä nautittavan.
Näytelmän tarinassa perheen patriarkka palaa vaimonsa kanssa Suomeen usean vuoden poissaolon jälkeen. Maailma ja perhe ovat muuttuneet; jokaiselle syntyy tarve kohdata sekä oma itsensä että läheisensä uudella tavalla.
Esitys pistää vastakkain sukupolvet ja sukupuolet, mutta jättää kuitenkin yksilöt pohtimaan omaa totuuttaan: mistä kaikesta olen vastuussa itselleni, mistä rakkaimmilleni, mistä koko maapallon tulevaisuudelle? Kuten arvata saattaa yhtä oikeaa vastausta ei liene olemassa. Jokainen tekee omat valintansa, sen mitä tekee ja mitä jättää tekemättä. Ja sitten nuo valinnat satuttavat ja vaikuttavat aina jonkun läheisenkin elämään.
Ihmisluonteen samankaltaisuus pysäyttää, jokainen sukupolvi on halunnut ja haluaa vieläkin muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi elää. Käsityksemme paremmasta ja keinosta saavuttaa edistys vaihtelevat. Pelkoja on kaikilla, mutta kohtaammeko ne vihan vai rakkauden kautta? Mahdollisuus onneen on kuitenkin olemassa, jos uskaltaa avautua toiselle rehellisesti ja halua yhteiseen elämään löytyy molemmilta.
ps. Kirsti Wallasvaara oli näyttämöllä erityisen hyvä
perjantai 19. lokakuuta 2012
Ahneen on helppo hymyillä
Tänä syksynä tein taas ahneen ihmisen valintoja eli valitsin laidasta laitaan elämyksiä. Eva Dahlgrenin 23 sånger -konsertti muutti lokakuun alussa Finlandia-talon tiheätunnelmaiseksi rock-luolaksi, jossa sai kuulla myös teknobiitti-versioita hänen kappaleistaan. Mutta teille ystäväni, haluan etenkin jakaa elämykseni tanssin riemusta, sillä olen nähnyt taas todellisia tähtiä työnsä äärellä.
Perinteisen baletin juhlaa on Kansallisbalettimme versio Le Corsairesta eli tuttavallisemmin Merirosvosta. Ei, Jack Sparrow ei ole noussut lavalle Karibian merirosvojen kanssa, vaan kyseessä on jotain paljon klassisempaa kauneutta sekä mies- että naiskatsojia varten. Baletti on ilmaisun juhlaa, kauniita sooloja ja näyttäviä joukkokohtauksia, tästä taisi tulla itselleni vastaava suosikki kuin monasti näkemäni Bajadeerikin. Yhtäläisyyksiä löytyy: eksotiikkaa, rakkautta, väriä, loistoa, seikkailua jne. Tosin Le Corsairessa juoni on niin paljon monimutkaisempi, että suosittelen käsiohjelmaan tutustumista. Kolmeen näytökseen sisältyy nimittäin useampi rakkaustarina, menestystä tavoittelevia kauppiata, sekä tietysti onnen ja vapauden janoa. Kerrassaan fantastinen esitys tuomaan energiaa pimeän syksyn keskelle.
Modernin tanssin riemuvoitosta voi puhua, kun aiheeksi tulee Minna Tervamäen, Kaari Martinin ja Kare Länsivuoren 2. yhteisilta. Illan aikana nähdään ensimmäiseksi Tervamäen sooloteos, jossa naiseus tulee moniselitteisesti esille kohtuna, häkkinä, kuorena ja muuntuvana elämänä - uskomattominta on teoksen sisältämä lämmin humoristisuus! Toinen teos on Martinen soolo "Korppi ja kello", jossa hän todella ottaa narsistisen hahmon ja omaa vaikuttavat linnun liikkeet. Olen hetkessä eri tunnelmissa, dramaattisten valojen tukiessa hahmon kehittymistä. Illan huipentaa Tervamäen ja Länsivuoren "Koti", jossa käydään läpi parisuhteen kaari alusta loppuun. Pienin liikkein he piirtävät kaaren ihmiselämän kriisitilanteiden vaikutuksesta miehen ja naisen keskinäiseen dynamiikkaan. Tarina ei ole uusi, mutta ilmaisuna silti raikas. Hienot esitykset samassa paketissa, energian lisäksi nämä teokset saavat liikkeelle paljon ajatusprosesseja. Eikös yksi niistä taiteen tehtävistä ollutkin herättää hyviä kysymyksiä? Tämä siinä ainakin onnistuu.
Perinteisen baletin juhlaa on Kansallisbalettimme versio Le Corsairesta eli tuttavallisemmin Merirosvosta. Ei, Jack Sparrow ei ole noussut lavalle Karibian merirosvojen kanssa, vaan kyseessä on jotain paljon klassisempaa kauneutta sekä mies- että naiskatsojia varten. Baletti on ilmaisun juhlaa, kauniita sooloja ja näyttäviä joukkokohtauksia, tästä taisi tulla itselleni vastaava suosikki kuin monasti näkemäni Bajadeerikin. Yhtäläisyyksiä löytyy: eksotiikkaa, rakkautta, väriä, loistoa, seikkailua jne. Tosin Le Corsairessa juoni on niin paljon monimutkaisempi, että suosittelen käsiohjelmaan tutustumista. Kolmeen näytökseen sisältyy nimittäin useampi rakkaustarina, menestystä tavoittelevia kauppiata, sekä tietysti onnen ja vapauden janoa. Kerrassaan fantastinen esitys tuomaan energiaa pimeän syksyn keskelle.
Modernin tanssin riemuvoitosta voi puhua, kun aiheeksi tulee Minna Tervamäen, Kaari Martinin ja Kare Länsivuoren 2. yhteisilta. Illan aikana nähdään ensimmäiseksi Tervamäen sooloteos, jossa naiseus tulee moniselitteisesti esille kohtuna, häkkinä, kuorena ja muuntuvana elämänä - uskomattominta on teoksen sisältämä lämmin humoristisuus! Toinen teos on Martinen soolo "Korppi ja kello", jossa hän todella ottaa narsistisen hahmon ja omaa vaikuttavat linnun liikkeet. Olen hetkessä eri tunnelmissa, dramaattisten valojen tukiessa hahmon kehittymistä. Illan huipentaa Tervamäen ja Länsivuoren "Koti", jossa käydään läpi parisuhteen kaari alusta loppuun. Pienin liikkein he piirtävät kaaren ihmiselämän kriisitilanteiden vaikutuksesta miehen ja naisen keskinäiseen dynamiikkaan. Tarina ei ole uusi, mutta ilmaisuna silti raikas. Hienot esitykset samassa paketissa, energian lisäksi nämä teokset saavat liikkeelle paljon ajatusprosesseja. Eikös yksi niistä taiteen tehtävistä ollutkin herättää hyviä kysymyksiä? Tämä siinä ainakin onnistuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
