Kävin Ryhmäteatterissa toteamassa, että Matti Nykänen on oikeassa: "Elämä on tosiaan ihmisen parasta aikaa". Vaikka menisi kuinka huonosti tahansa, me voimme nousta toistemme avulla suosta ja toivottomuudesta.
Lapsen mielikuvitus ja aikuisen kaipuu eiliseen toimivat näytelmän S.O.S. - Save Our Souls'in moottoreina. Yhteiskunnan marginaalissa ketuttaa. Verkostomarkkinointi ajaa syvemmälle ongelmiin. Laskut erääntyvät, häätö pelottaa, mutta niin kauan kuin jaksaa salsata hommat hoituvat. Viina tasoittaa alamäen kunnes horisontti heilahtaa kunnolla. Tässä näytelmässä elämä ei tosiaan mene kuin Strömsössä.
Esitys on mielestäni ennen muuta kertomus välittämisestä, vaikka se itse ilmaiseekin olevansa "komedia tahdosta ja toivottomuudesta". Siinä satunnainen kohtaaminen johtaa ystävyyteen. Ystävyys auttaa kohtaamaan kipeät muistot ja todellisuuden. Ja epäonnistumisten spiraalin voi lopulta kiertää aukenemaan ulospäin kohti uutta mahdollisuutta, kun uskaltaa luottaa itseensä ja toisiin ihmisiin.
Jokainen näyttelijäkolmikosta on kehunsa ansainnut. Elina Knihtilä osaa tasapainottelun komedian ja draaman välillä. Pertti Sveholm koskettaa sivubisnestä hoitelevana pitkäaikaistyöttömänä, jolta löytyy karkean ulkokuoren alta hyvä sydän ja tunteva ihminen. Santtu Karvonen ei jää konkarien varjoon,vaan esittää täysin uskottavasti uhoavaa, vanhempiensa huomiota kaipaavaa yksinäistä pikkupoikaa.
Tämä sosiaalisen omatunnon näytelmä sopii hyvin vapaaehtoistoiminnan teemavuoteen. Suosittelen kaikille, jotka jaksavat harrastaa uutisia, ajankohtaisohjelmia ja tiedostavia dokumentteja.
Seuraavassa blogitekstissä on luvassa jo kevyempi aihe eli syksyn uutuuskirjan "27 – kuolema tekee taiteilijan" kommentointia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti