Juhlaviikko-humussa tärppejä täysillä!

Syyskauteen on ihana laskeutua Helsingin juhlaviikkojen monipuolisen tarjonnan parissa. Tänä vuonna kahmin tarjontaa varman päälle (hankin liput jo toukokuussa) ja maltillisesti (ns. takuuvarmoja esityksiä). Jos aikataulu olisi antanut myöten, olisin voinut innostua useampaankin esitykseen sekä Taiteiden yön fiilistelyyn.

Takana on Helsingin Sanomien kriitikkojen suitsuttama, Richard Straussin "Daphne" -ooppera musiikkitalossa. Esitys oli huikea ja ainutkertainen, samalla juhlittiin teoksen ensimmäistä ja toistaiseksi ainoaa esitystä Suomessa sekä Kansallisoopperan orkesterin 50-vuotisjuhlaa. Kun kapellimestarina oli vielä Susanna Mälkki ja solistina Soile Isokoski, ei enempää olisi voinut toivoa. Kaunista, kuulasta ja sydämeen käypää.

Maanantai-iltana tein syrjähypyn virallisesta ohjelmasta Hartwall Areenalle, missä soitti Bo Kaspers Orkester ja Eva Dahlgren. Koko katsomo svengasi ja biletti. Sanokaa mitä vaan, mutta kyllä siitä pakkoruotsista on ollut moninkertaisesti hyötyä ja iloa!

Kohta askeleet suuntaavat Helsingin kaupunginteatteriin, luvassa on ilta tanssin parissa. Berliiniläiskoreografi Sasha Waltz asettaa ilmeisesti kehollisuuden kaikkine merkityksineen suurennuslasin alle. Luvassa on siis nykytanssia ja toivottavasti ahaa-elämyksiä näytöksessä "Körper". Pakkohan sitä on altistaa itsensä aina uudellekin!

Parin päivän hengen vetämisen valmistaudun päättämään omat juhlaviikkorientoni Ateljee Barley/Mullovan parissa. Kevätuhrin sävelet kajahtavat ilmoille RSO:n ja Victoria Mullovan johdolla. Grande Finale!

Hyviä juhlaviikko-tunnelmia, taide kuuluu kaikille!

Vastinetta joka pennoselle, haluatpa sitten hekotella tai järkyttyä

On kahdenlaisia kesäfilmejä: suuria toimintapläjäyksiä, joissa supersankarit tai avaruusoliot taistelevat ja sitten on lämminhenkisiä hyvän mielen elokuvia, joita ei ole koskaan tehtykään massoja varten. Pedro Almodovarin uutuuden "Matkarakastajat" luokittelen tähän lämminhenkiseen luokkaan, sillä siitä välittyy suuri ymmärrys ihmisten heikkouksia kohtaan ja rakkaus lajitovereihin.

Matkarakastajat -elokuvasta ei puhdasverinen farssi parane, siinä on sekoilua ja räävitöntä menoa koko rahalla. Ihan kuin Almodovar haluaisi vetää henkeä välillä ja sanoa meille kaikille, ettei elämää (tai sen puoleen ihmisä tai seksiäkään) ole tarkoitettu ottamaan vakavasti, välillä on hyvä pistää kieli tukevasti poskeen ja antaa palaa. Elokuva onkin vauhdikas, mutkia ja todellisuutta oikova satu aikuisille.

Almodovar jakaa ihmiset selvästi kahteen luokkaan: heihin, jotka nukkuvat turistiluokassa elämänsä hissukseen ohitse ja heihin, jotka ottavat osaa kohtalon leikkeihin ykkösluokassa - uskaltautuvat elämään täysillä eli rakastamaan, kärsimään ja eritoten bailaamaan.

Voi vai kuvitella, mikä kohu tästä elokuvasta nousisi jos ne ihmiset, jotka Savonlinnan oopperajuhlilla varoittelivat La Traviatan esityksen sisältävän alastomuutta ja moraalista rappiota. Todennäköisesti he tarvitsisivat elokuvateatteriin happilaitteet ja pinsetit, joilla kaivaa henkeen vedetyt popcornin ulos. Tätä elokuvaa katsovan pitää tajuta täysin, että kyseessä on 1) Almodovar, 2) farssin liioiteltu lajityyppi, 3) paljon homoja ja seksiä esiin tuovaa kielenkäyttöä, 4) edelleen Almodovar, 5) siis oikeasti Pedro Almodovar.... kun reunaehdot ovat kunnossa, voi nauttia täysin palkein.

Sympaattinen, salliva, hauska, sydämeenkäypä elokuva - I'm so exited numero kannattaa nähdä!

Finanssikriisin jälkitunnelmissa voi viihtyä

Pidin viikonlopun vapaata, kun helle rasitti aivotoimintaa ja päätin ihan vain viihtyä. Onnistuin siinä finanssikriisin välillisten tuotosten kanssa: luin talouskeinottelusta kertovaa dekkaria ja katselin lama-ajan espanjalaisista kertovaa sarjaa. Kelvollista tavaraa molemmat! 

“Erottaja” on Karo Hämäläisen lupaava esikoisromaani, jossa juonitellaan osakemarkkinoilla. Ammattisijoittajien moraali on löyhä, keinoja oman voiton ja bonusten kasvattamiseen ei kaihdeta. Rivi riviltä käy ilmeiseksi, että kirjoittaja tuntee rahamarkkinat ja niiden liikkeet. Tämän kirjan jälkeen ei tee mieli sijoittaa yhteenkään rahastoon tai johdannaiseenkaan.

“Pylly paljaana” on televisiosarja, jonka YLE on koettanut tukahduttaa alkuunsa kahdella tavalla: ensin esittämällä sitä ainoastaan Areenassa ja toiseksi kääntämällä nimen mahdollisimman luotaantyöntäväksi. Hauskalle sarjalle paljon osuvampi nimi olisi “Täysin P.A.”, sillä se kertoo tavallisista espanjalaisista, jotka syystä tai toisesta ovat menettäneet omaisuutensa pankille ja asuvat siitä syystä leirintäalueella. Henkilöhahmot ovat komediallisesti tyypiteltyjä, toisiaan vastaan juonittelevia, mutta silti hyväsydämisiä ihmisiä, sillä he myös puolustavat yhteisönsä jäseniä uskollisesti kaikkia ulkopuolisia vastaan. Kun rahaa ei ole, jäljelle jää vain vaihtotalous ja yhteisöllisyys, josta tulee hyvä mieli. Sarjan kesto on siedettävä (13 osaa), mutta se tulee vähän turhankin usein (3 krt/vko). Toivottavasti näemme joskus television puolella tätä sarjaa, tavallisten kesäuusintojen sijaan.

Hunajainen tie tuhoon - ei perheen pienimmille

Kaunis luontodokumentti, huikea kuvaus, mielettömän hyvä tarina. Kyllä. Kaikkea edellämainittua on uskomattoman hyvä elokuva "Ei pelkkää hunajaa". Voin suositella sitä lämpimästi kaikille yli 12 -vuotiaille, no mielummin yli 14 -vuotiaille.

Dokumenttielokuva kertoo mehiläisten elämästä ja näistä kuvista ovat Maija -piirretyn idyllit kaukana. Tekijät seuraavat mehiläisten elämää Yhdysvalloissa, Euroopassa, Aasiassa ja Australiassa ja tarjoavat suuren määrän tärkeää tietoa mehiläisten elämästä ja maailman luonnon ekosysteemistä. Ilman mehiläisiä ihminen tuhoutuu muutamassa vuodessa, mutta silti ihminen tuhoaa tahallisesti ja tahtomattaan luonnonvaraisia mehiläiskantoja ja ns. viljeltyjäkin.

Pääsemme näkemään läheltä, miten tavalliset mehiläistenhoitajat onnistuvat geenimuuntelemaan (!) mehiläisyhdyskuntia. Opimme, miten herkkiä mehiläiset ovat bakteereille ja stressille. Miten niitä ruokitaan jenkkiplantaaseilla sokerivedellä ja antibiooteilla. Miten ne on tuhottu Kiinassa niin totaalisesti, että ihmiset (!) suorittavat omenapuiden pölyttämisen keräämällä toisaalla siitepölyä, myymällä sen ja lopulta pipetillä pölyttämällä edelleen toisen paikkakunnan omenapuut. Kaikki tämä hunajan tuoman voittojen ja jatkuvan kasvun vaatimusten takia. Ihminen on paha.

Onneksi dokumentti näyttää myös eettisten hunajankasvattajien toimintaa, miten on edelleenkin mahdollista elää ja voida hyvin elämällä yhdessä mehiläisten kanssa. Ja jos hyvin käy, jossain Australian saarella löydetään mehiläisrotu, joka kestää ihmisen toiminnasta huolimatta.

Metsäjätti yllätti - tämähän on oikeasti hyvä!

Kulunut vuosi on ollut raastavaa aikaa minun ja Kansallisteatterin suhteelle. Joka toinen esitys on ollut tavanomainen ja/tai mitäänsanomaton, joka toinen taas ok ja hyvä. Tämä loppukevät käänsi mittarin selkeästi plussan puolelle. Ilta Esko Salmisen kanssa oli niin intiimi kuin olla voi, ottaen huomioon että siihen osallistui useampi sata muutakin ihmistä ja oikeasti, Eskon (ei sukua) lavakarismaa on vaikea pilata millään. Antaa hänen olla ja kertoa - siinä on kaikki, mitä tarvitaan. Kausikorttilaisena ja nuukana ihmisenä oli valittava kuitenkin vielä 1 esitys, ettei viimeinenkään lippu pääse vanhenemaan. Arpa osui Metsäjättiin.

Metsäjätti on kertomus kahden miehen ystävyydestä poikavuosilta aikuisuuteen. Miten samoista pihapiireistä kasvetaan yhteiskunnan eri kerroksiin, opiskellaan, tehdään töitä ja lapsiakin siinä sivussa, ja miten tärkeää tuo nuoruudessa solmittu ystävyys on, kun elämä koettelee. Samalla Metsäjätti on kertomus suomalaisesta rakennemuutoksesta, siitä miten pienet tehdaspaikkakunnat pyristelevät globaalissa talouskilpailussa. 

Helposti luulisi, että synkistä aiheista tulee synkkä ja tiedostava näytelmä, mutta kaikkea muuta. Käsikirjoitus on tehnyt ihmisistä moniulotteisia, joiden reaktiot eivät ole ihan sitä, mitä ensivaikutelmasta voisi päätellä. Kaverukset miehistyvät, aikuistuvat, löytävät itsensä ja maailmankin uudella tavalla esityksen edetessä. Sekä kuuntelevat ja laulavat melkoisella läpällä 1980-luvun heviä. Iron Maiden, Metallica ja hevieleet saavat kyytiä, Twisted Sisteristä ja Waspista puhumattakaan. Vaviskaa teinit! 

Olen täysin yllättynyt ja lämpimästi suosittelen, käykää katsomassa tätä nuoriso-osaston kanssa. Menee yhteiskuntaopin tunnista koska tahansa. Tajusin vasta myöhemmin, että tämähän pohjautuu Miikka Nousiaisen kirjaan. Olisi pitänyt arvata. Osui ja uppoaa. Illan aikana saa nauraa, vaikka lopun sankariristi-paatos jääkin kaivelemaan, itse en olisi sentään kärjistänyt Pro Patria -tauluihin kaikkien metsäyhtiöiden 1990-2000 -luvuilla tekemiä saneerauslukuja paikkakuntineen.