Viime viikolla huikea ranskalainen diiva Patricia Kaas nosti esiintyvien taiteilijoiden riman korkealle Finlandia-talossa: parituntinen "Kaas chante Piaf" esitys oli enemmän kuin perinteinen konsertti, se oli musiikkia, visuaalisia elämyksiä kuvanauhalta ja tanssia sisältävä kokonaisuus.
Tunnelma oli tiheä esityksen alusta alkaen, ensimmäiset tahdit Mon dieu'sta lupailivat dramatiikkaa, tunnetta, jopa paatosta. Esitys oli nimensä mukaisesti kunnianosoitus Pariisin satakielelle, Edit Piaf'ille. Kaikki suurimmat hitit saivat arvoisensa tulkinnat: Pariisin taivaan alla, Milord, Hymni rakkaudelle ja En kadu mitään kajahtivat tyyliteltyinä, yhtä aikaa voimakkaina ja herkkinä versioina. Mutta siinä, missä Piafilla vaikutti aina olevan kiire jonnekin seuraavaan tahtiin, rakkauteen tai paikkaan, tällä naisella ei ollut kiire minnekään, joka hetkessä oli ikuisuuden olemus läsnä. Aplodeista päätellen en tainnut olla ainoa, joka hurmaantui elegantista esityksestä.
Onneksi musiikista voi nauttia myös konsertin jälkeen. Voin lämpimästi suositella Patricia K:n uusinta levyä, joka on helppo tunnistaa, yksinkertaistaen siinäkin Kaas laulaa ainoastaan Piafia. Jos et ole aiemmin tutustunut tähän laulajaan, siitä voi olla kevein tie aloittaa. Levyjä on ilmestynyt vuosien saatossa jo useita, itselleni jäivät rakkaimmiksi omaan nuoruuteen kuuluvat Mon mec a moi ja Je te dis vous. Y-sukupolvi tietysti hakee suosikkinsa youtubesta kuvan keran kappale kerrallaan...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti