Pelleas ja Melisande -esitys päätti hienosti kevään
oopperasarjani. Kyseistä oopperaa voi hyvin suositella, etenkin sille, joka
haluaa perinteisen kokemuksen: illan täydeltä rakkautta, mustasukkaisuutta,
täyttymättömiä (?) unelmia ja vallankäyttöä. Laulajat olivat kerrassaan upeita,
ja sävelet veivät mukaansa.
Ei voi muuta kuin ihailla tähtiesiintyjien monipuolisuutta.
Enää ei riitä, että osaisi laulaa hyvin. On osattava näköjään laulaa
ylösalaisin käännetyn soutuveneen päällä, hypättävä polvilleen vesialtaaseen ja
käveltävä moneen otteeseen suhteellisen korkealla maanpinnasta olevien
lautasiltojen päällä. En tekisi perässä moista suoritusta, edes laulamatta.
Lavastajat ansaitsevat näyttämökuvasta jälleen kerran
kiitoksen. Vesi-elementtiä hyödynnettiin monipuolisesti, usvaiset kuvat veivät
mennessään, ja tarkoituksellinen epäsymmetrisyys koukutti.
Tämä esitys kannattaa katsoa ja kuunnella. Jos pitäisi valita, niin paras anti kansallisoopperan valikoimassa tänä keväänä oli joko Julius Caesar tai tämä. Eri tyylilajit molemmissa, mutta mahtava lopputulos kummassakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti