Kazuo Ishiguron uusin romaani Ole luonani aina ei jätä kylmäksi. Vielä viikkoja sen lukemisen
jälkeen kylmät väreet hiipivät selkäpiissä. Kunhan aikaa vielä kuluu, on pakko
tarttua kirjaan uudelleen. Voisin vaikka vannoa, että se tulee säilymään vuoden
vaikuttavimpana lukukokemuksenani. Ja se on melkoisesti sanottu, kun syksyn
uutuudet ovat vielä koskemattomina hyllyssä.
Ole luonani aina -kirja on tyylikäs ja koukuttava. Se on
loistavasti kirjoitettu ja suomennettu. Olin kuullut siitä etukäteen, mutta
tosiaan, mitä vähemmän siitä etukäteen on selvillä, sen parempi. Kirjoitan nyt
siis kieli keskellä suuta. Eikä missään nimessä kannata aloittaa filmiversion
katselulla. Kirja kertoo kolmen ystävän kohtaloista. Arjen täyttävät ystävyys,
rakkaus, toiveet, kuuliaisuus ja sopeutuminen järjestelmään. Manipuloidaanko
heitä ja jos, niin miten ja miksi niin tehdään, selviää juonen edetessä.
Kirja on humaani tarina ihmisoikeuksista, elämänarvoisesta
elämästä ja siitä, keillä kaikilla on siihen oikeus. Ovatko toiset meille vain
välineitä, joiden avulla toteutamme omat toiveemme? Paikoin juoni tuntuu
liiankin utopistiselta, mutta lopussa tulee väistämättä mieleen, voisiko kirjan
vallanpitäjät ja vallanalaiset korvata joillakin muilla roduilla. Ja jos voisi
korvata, mitä tuo määrittelyvalinta minusta itsestäni paljastaisi? Entä
määrittelisinkö itse asiat toisin, jos asemani muuttuisi luovuttajasta
valvojaksi tai kasvattajaksi?
Jos et ehdi jostain syystä lukea kuin yhden kirjan seuraavan
vuoden aikana, lue tämä. Parhaimmillaan se koskettaa, vähimmillään viihdyttää.
Varaudu tunne-elämäsi (hetkelliseen) nyrjähdykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti