Kävin ihastumassa "lainattuun valoon" reilu viikko sitten, kun Tero Saarisen Borrowed Light -tanssiesitys täytti Kansallisteatterimme suuren näyttämön. Teos yhdisteli huikealla tavalla vanhaa musiikkia ja tanssia:
http://www.kansallisteatteri.fi/ohjelmisto/index.php?we_objectID=555/ Ei ihme, että esitys on ihastuttanut kriitikot ja katsojat ympäri maailmaa, se todella on maineensa veroinen.
Tanssitaide on ollut itselleni teatteria vieraampi ilmaisumuoto. Etenkin modernin tanssin ymmärtäminen tuntuu haasteelliselta, kunnes siihen vaan uskaltautuu heittäytymään mukaan. Kaikkea ei tarvitse sisäistää voidakseen nauttia liikkeestä, sen suomasta hypnoottisesta ajantajun kadottamisesta kauneuteen.
Borrowed Light on samanaikaisesti hyvin fyysinen ja harras esitys, joka lumoaa pelkistetyllä olemuksellaan. Ihmiset raatavat, tekevät selvästi parhaansa, lomittuvat osaksi toisiaan ja maailmaa. Kuviot ja muodostelmat seuraavat toisiaan, kerrankin 2. parvelta näkee parhaiten. Voi vai kuvitella, miten huikea esitys olisi ollut suuremmalla Oopperan lavalla. Musiikki korottaa hengen korkeuksiin, tuo eettisyyttä ja mielenrauhaa kaiken keskelle.
Tämä oli parasta sielunhoitoa surutyötä tekevälle. Ihminen on pieni ja suuri, huolehtii osastansa ja kaiken yllä virtaa ikuinen lämpö ja energia. Olen vaikuttunut.
Toisessa mielentilassa esityksestä olisi varmaan tehnyt muitakin tulkintoja. Jos, tai pikemminkin toivottavasti kun, saamme esityksen uudelleen Suomeen tähän on saatava uudelleen liput.
perjantai 27. toukokuuta 2011
maanantai 9. toukokuuta 2011
Pariisin opaskirjat vertailussa
Vietin juuri Pariisissa 10 päivää. Kävelin seurueeni kanssa ympäri kaupunkia katsellen nähtävyyksiä, suunnistaen eri matkakirjojen ja tarinoiden houkuttamina katedraaleihin ja kauppoihin. Laukussa painoivat 3 kustantanjan näkemykset Pariisista.
Helsinki Median versio on opas, joka ei vain kerro vaan omien sanojensa mukaan näyttää kaupungista kaiken. Kirja hyvä puoli on, ettei kameraa tarvita, sillä kaikesta on jo kuvat. Kirja esittelee Pariisin kaupunginosittain, ehdottaa kävelykierroksia ja näyttää tärpit myös perinteisimmistä museoista. Tähän kirjaan on pakattu kaikki mahdollinen kulttuurinnälkäisen kaipaama anti sekä tukku ohjeita miten kannattaa toimia. Kirjan miinuksena on, ettei se ollut aina ajantasalla, esimerkiksi kun metsästimme kuuluisuuksien hautapaikkoja, hautausmaan karttapiirros ei vastannut todellisuutta. Ja lisäksi tämä opus painaa aika lailla.
Suositeltavin käyttö: lue kotona, tee valintasi ja kirjaa ne ylös paperille. Ota paperi mukaan ja fiilistele kirjaa uudelleen matkan jälkeen.
Otavan versio on opas, joka ottaa myös kaupungin haltuun osittain. Siihen on listattu kahviloita ja nähtävyyksiä jonkin verran ja ne on merkitty myös kirjan sivuilta aukeaviin taitettuihin karttoihin. Tämä on vaihtoehto turistille, joka suurin piirtein tietää ns. ne isot nähtävyydet ja haluaa vinkkejä parista säväyksen tekevästä boutiquesta. Kirjan miinuksena on se, että kokonaiskuva hukkuu helposti. Kulttuurikohteet eivät nouse satunnaista leivoskauppaa tärkeämmäksi, eikä yleisvinkkejä juuri jaella.
Suositeltavin käyttö: Ota mukaan ja yhdistä hotellin ilmaisjakelukarttaan niin osaat navigoida eteenpäin. Kunhan siis valmiiksi tiedät, miksi ja minne on menossa.
Mondon matkakirjat ovat olleet suosikkejani, esimerkiksi Berliinin versio on ollut todella hyvä. Mutta tästä Pariisin versiosta en saanut otetta. Mondo-kirjojen hyvä puoli on se, että ne esittävät kirjoittajiensa subjektiivisen näkemyksen, mikä kaupungissa on kiinnostavaa. Bonusta on siis se, että näiden avulla saa jotain ihan muuta kuin ne perusjutut. Mutta, jos et tunne olevasi kirjoittajien kanssa samalla aaltopituudella maun suhteen, ei kirjalla ole paljoa käyttöä.
Suositeltavin käyttö: Jos et ota mukaan, et voi tietää. Eli kanna mukanasi ensimmäiset 2 päivää ja vertaile omiin mieltymyksiisi. Kirjaa omat kokemuksesi suositusten viereen ja pistä sitten kirja kavereille kiertoon. Tähän kirjaan kaikkien omat merkinnät sopivat ja ajan kanssa rakentuu ihan oma Mondo.
Bon voyage!
Helsinki Median versio on opas, joka ei vain kerro vaan omien sanojensa mukaan näyttää kaupungista kaiken. Kirja hyvä puoli on, ettei kameraa tarvita, sillä kaikesta on jo kuvat. Kirja esittelee Pariisin kaupunginosittain, ehdottaa kävelykierroksia ja näyttää tärpit myös perinteisimmistä museoista. Tähän kirjaan on pakattu kaikki mahdollinen kulttuurinnälkäisen kaipaama anti sekä tukku ohjeita miten kannattaa toimia. Kirjan miinuksena on, ettei se ollut aina ajantasalla, esimerkiksi kun metsästimme kuuluisuuksien hautapaikkoja, hautausmaan karttapiirros ei vastannut todellisuutta. Ja lisäksi tämä opus painaa aika lailla.
Suositeltavin käyttö: lue kotona, tee valintasi ja kirjaa ne ylös paperille. Ota paperi mukaan ja fiilistele kirjaa uudelleen matkan jälkeen.
Otavan versio on opas, joka ottaa myös kaupungin haltuun osittain. Siihen on listattu kahviloita ja nähtävyyksiä jonkin verran ja ne on merkitty myös kirjan sivuilta aukeaviin taitettuihin karttoihin. Tämä on vaihtoehto turistille, joka suurin piirtein tietää ns. ne isot nähtävyydet ja haluaa vinkkejä parista säväyksen tekevästä boutiquesta. Kirjan miinuksena on se, että kokonaiskuva hukkuu helposti. Kulttuurikohteet eivät nouse satunnaista leivoskauppaa tärkeämmäksi, eikä yleisvinkkejä juuri jaella.
Suositeltavin käyttö: Ota mukaan ja yhdistä hotellin ilmaisjakelukarttaan niin osaat navigoida eteenpäin. Kunhan siis valmiiksi tiedät, miksi ja minne on menossa.
Mondon matkakirjat ovat olleet suosikkejani, esimerkiksi Berliinin versio on ollut todella hyvä. Mutta tästä Pariisin versiosta en saanut otetta. Mondo-kirjojen hyvä puoli on se, että ne esittävät kirjoittajiensa subjektiivisen näkemyksen, mikä kaupungissa on kiinnostavaa. Bonusta on siis se, että näiden avulla saa jotain ihan muuta kuin ne perusjutut. Mutta, jos et tunne olevasi kirjoittajien kanssa samalla aaltopituudella maun suhteen, ei kirjalla ole paljoa käyttöä.
Suositeltavin käyttö: Jos et ota mukaan, et voi tietää. Eli kanna mukanasi ensimmäiset 2 päivää ja vertaile omiin mieltymyksiisi. Kirjaa omat kokemuksesi suositusten viereen ja pistä sitten kirja kavereille kiertoon. Tähän kirjaan kaikkien omat merkinnät sopivat ja ajan kanssa rakentuu ihan oma Mondo.
Bon voyage!
perjantai 22. huhtikuuta 2011
Hyvää pääsiäistä!
Hyvää pääsiäistä teille kaikille hyvät ystävät ja tuttavat!
Pääsiäinen on minulle hiljentymisen aikaa, jolloin elämän suuret kysymykset puhuttelevat. Tänä vuonna se tuntuu siltä vielä tavallista enemmän läheisen ihmisen poismenon takia.
Pääsiäiseen kuuluu passioiden kuuntelu ja Faurén Requiem. Harras kauneus, pyhyys, surukin.
Pääsiäiseen kuuluvat keltaiset tulppaanit, pupujussikortit, suklaamunat ja mämmi kerman kera. Ilo, avautuvat pajunkissat ja lupaus tulevasta valon ajasta.
Tänä vuonna pidän 10 päivän nettipaaston, joka alkaa huomenna. Palataan kevään tunnelmiin toukokuussa. Elämä jatkuu.
Pääsiäinen on minulle hiljentymisen aikaa, jolloin elämän suuret kysymykset puhuttelevat. Tänä vuonna se tuntuu siltä vielä tavallista enemmän läheisen ihmisen poismenon takia.
Pääsiäiseen kuuluu passioiden kuuntelu ja Faurén Requiem. Harras kauneus, pyhyys, surukin.
Pääsiäiseen kuuluvat keltaiset tulppaanit, pupujussikortit, suklaamunat ja mämmi kerman kera. Ilo, avautuvat pajunkissat ja lupaus tulevasta valon ajasta.
Tänä vuonna pidän 10 päivän nettipaaston, joka alkaa huomenna. Palataan kevään tunnelmiin toukokuussa. Elämä jatkuu.
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Puumanainen otti suvereenisti yleisönsä
Osallistuin sunnuntaina Arja Saionmaan joukkopalvontamenoihin Savoyssa. Tai siltä se ainakin tuntui ja kuulosti. Tosifanit repesivät liitoksistaan heti ensimmäisen kappaleen ensitahdeista, sillä sehän oli tietysti "Elämää juoksuhaudoissa". Seurasi sarja ikivihreitä Ystävän laulusta Kotkan ruusuun, ja mukana sai laulaa. Vielä ennen väliaikaa täysi sali pidätti henkeään, kun Saionmaa tulkitsi vivahteikkaasti läpimurtolaulunsa "Puhu minulle rakkaudesta".
Toisella puoliajalla Saionmaa keskittyi kansainvälisempään tuotantoonsa: lauloi suomeksi kreikkalaisia lauluja ja jokusen jopa espanjaksi ja ranskaksikin. La diiva oli mielestäni juuri näissä parhaimmillaan. Hän tuntui osaksi jopa hieman yllättyvän suosionosoituksista, joista ei ollut tulla loppua. Puumanainen pianisteineen oli kohdannut kotiyleisönsä voitokkaasti.
Olin etukäteen ajatellut, että Saionmaa on varmasti hyvä, mutta jouduin tarkistamaan kantani. Hän oli paljon parempi. Uskokaa tai älkää, lavalla Arja Saionmaa on valovoimainen, fiksu ja hauska. Ja hän esiintyy ja laulaa todella hyvin. Tarkastin kotiinpalattuani levyhyllyni. Kyllä sieltä se best of -levy löytyy, mutta mistähän saisi niitä harvinaisempia muilla kielillä tehtyjä levytyksiä hankituksi?
Toisella puoliajalla Saionmaa keskittyi kansainvälisempään tuotantoonsa: lauloi suomeksi kreikkalaisia lauluja ja jokusen jopa espanjaksi ja ranskaksikin. La diiva oli mielestäni juuri näissä parhaimmillaan. Hän tuntui osaksi jopa hieman yllättyvän suosionosoituksista, joista ei ollut tulla loppua. Puumanainen pianisteineen oli kohdannut kotiyleisönsä voitokkaasti.
Olin etukäteen ajatellut, että Saionmaa on varmasti hyvä, mutta jouduin tarkistamaan kantani. Hän oli paljon parempi. Uskokaa tai älkää, lavalla Arja Saionmaa on valovoimainen, fiksu ja hauska. Ja hän esiintyy ja laulaa todella hyvin. Tarkastin kotiinpalattuani levyhyllyni. Kyllä sieltä se best of -levy löytyy, mutta mistähän saisi niitä harvinaisempia muilla kielillä tehtyjä levytyksiä hankituksi?
torstai 7. huhtikuuta 2011
Siskosten hurja elämä lööpistä lööppiin
Sain juuri päätökseen tiiliskiven kokoisen kirjan, joka kertoi 6 sisaren ja heidän veljensä uskomattomasta elämästä. Kyseessä ei siis ole Tukiaisten sisarusparven kohellukset, vaan eri tavoin ansioituneet Mitfordin tytöt, jotka olivat brittiläisissä seurapiireissä vuosikymmenten skandaalinkäryinen keskustelunaihe. Kaksi tytöistä ystävystyi Hitlerin kanssa ennen II maailmansotaa, yhdestä tuli tulenpalava kommunisti, yhdestä suosittu kirjailija jne.
Olen toisinaan pohtinut, miten samoista geeneistä voi saada aikaan hyvin erilaisia luonteita ja elämänkulkuja. Se, mikä katkeroittaa toisen sisaruksen elämän, on toiselle maailman tärkein asia ja päinvastoin. Kun ihmiset itsenäistyvät ja ottavat etäisyyttä lapsuudenkotiinsa, paluuta ei ole. Mitfordin perhe oli lämmin ja rakastava, mutta traagiset tapahtumakulut, sodat, vastakkaiset poliittiset näkemykset, provosoivat lausunnot lehdistölle, avioerot ja erilaiset rakkaussuhteet olivat liikaa. Lopulta päädyttiin moderniin tilanteeseen, jossa vain osa sukulaisista saattoi olla keskenään samoilla kutsuilla yhtä aikaa.
Mary S. Lovell on koonnut Mitfordin sisarusten tarinan 1900-luvun alusta 2000-luvun alkuun. Paikoin kirja etenee hitaasti, ja ajoittain ei kaikissa kartanoissa, nimiviittauksissa ja muissa vastaavissa tahdo pysyä perässä. Tyyli on neutraali, kirja ei asetu kenenkään sisaren puolelle, vaan kuvaa miten erilaiset valinnat johtavat erilaisiin kohtaloihin. Sisarista on kirjoitettu paljon, he ovat itsekin kirjoittaneet elämäkertojaan ja lukuisia artikkeleja, mutta tuoreimmat niistä taitavat olla jo 30-40 vuosikymmenen takaa.
Kirja oli omiaan kumppaniksi risteilylle, jossa ei tarvinnut muuta kuin syödä ja nukkua. Se vei aikakauteen, jota ei enää ole ja antoi kurkistaan yläluokan elämäntyyliin, joka ei aina suinkaan ollut niin ylellistä kuin voisi kuvitella.
Erityisesti pidin siitä, että kirja kuvasi asiat aikakautensa moraalikäsityksiin peilaten. Esimerkiksi yläluokan tytöt eivät saaneet käydä koulua, vaan heille järjestettiin miten sattuu yksityisopetusta. Kirja myös auttaa ymmärtämään maailmanpolitiikkaa brittien näkökulmasta silloin, kun II maailmasota vielä häämötti kaukana. Ja miksi tukan leikkaaminen polkaksi 20-vuotiaana ilman vanhempien suostumusta oli seurapiiriskandaali ja lööppikamaa.
Jos sinulla on ylimääräistä aikaa paljon ja pidät historiallisista kirjoista tartu Schilldsin kustantamaan "Mitfordin tytöt sodassa ja rakkaudessa" –kirjaan. Jos olet kiireinen ja haluat hotkaista dekkarin tai nauttia kaunokirjallisesta tunnelmasta ja tarinankehittelystä, jätä väliin.
Olen toisinaan pohtinut, miten samoista geeneistä voi saada aikaan hyvin erilaisia luonteita ja elämänkulkuja. Se, mikä katkeroittaa toisen sisaruksen elämän, on toiselle maailman tärkein asia ja päinvastoin. Kun ihmiset itsenäistyvät ja ottavat etäisyyttä lapsuudenkotiinsa, paluuta ei ole. Mitfordin perhe oli lämmin ja rakastava, mutta traagiset tapahtumakulut, sodat, vastakkaiset poliittiset näkemykset, provosoivat lausunnot lehdistölle, avioerot ja erilaiset rakkaussuhteet olivat liikaa. Lopulta päädyttiin moderniin tilanteeseen, jossa vain osa sukulaisista saattoi olla keskenään samoilla kutsuilla yhtä aikaa.
Mary S. Lovell on koonnut Mitfordin sisarusten tarinan 1900-luvun alusta 2000-luvun alkuun. Paikoin kirja etenee hitaasti, ja ajoittain ei kaikissa kartanoissa, nimiviittauksissa ja muissa vastaavissa tahdo pysyä perässä. Tyyli on neutraali, kirja ei asetu kenenkään sisaren puolelle, vaan kuvaa miten erilaiset valinnat johtavat erilaisiin kohtaloihin. Sisarista on kirjoitettu paljon, he ovat itsekin kirjoittaneet elämäkertojaan ja lukuisia artikkeleja, mutta tuoreimmat niistä taitavat olla jo 30-40 vuosikymmenen takaa.
Kirja oli omiaan kumppaniksi risteilylle, jossa ei tarvinnut muuta kuin syödä ja nukkua. Se vei aikakauteen, jota ei enää ole ja antoi kurkistaan yläluokan elämäntyyliin, joka ei aina suinkaan ollut niin ylellistä kuin voisi kuvitella.
Erityisesti pidin siitä, että kirja kuvasi asiat aikakautensa moraalikäsityksiin peilaten. Esimerkiksi yläluokan tytöt eivät saaneet käydä koulua, vaan heille järjestettiin miten sattuu yksityisopetusta. Kirja myös auttaa ymmärtämään maailmanpolitiikkaa brittien näkökulmasta silloin, kun II maailmasota vielä häämötti kaukana. Ja miksi tukan leikkaaminen polkaksi 20-vuotiaana ilman vanhempien suostumusta oli seurapiiriskandaali ja lööppikamaa.
Jos sinulla on ylimääräistä aikaa paljon ja pidät historiallisista kirjoista tartu Schilldsin kustantamaan "Mitfordin tytöt sodassa ja rakkaudessa" –kirjaan. Jos olet kiireinen ja haluat hotkaista dekkarin tai nauttia kaunokirjallisesta tunnelmasta ja tarinankehittelystä, jätä väliin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
