lauantai 7. tammikuuta 2012

Uuden vuoden lupauksia


Tänä vuonna lupaan jatkaa näkemyksieni ilmaisua entiseen tapaan. En vaihda käyttöliittymää, en fonttia enkä salasanaakaan, jos voin sitä välttää. Mielipiteitäni saatan vaihtaa.

Tänä vuonna lupaan jatkaa uusien asioiden kokeilua. En silti aio unohtaa vanhojen mieltymysteni parissa fiilistelyä. Parempi olla ”sekä—että” kuin ”joko—tai” ihminen.  Aloitin vuoden 2012 altistumalla täysin itselleni uudelle musiikille: Jaakko Laitiselle ja Väärälle Rahalle, bändille, joka nimittää musiikkiaan Wikipedian mukaan lappland-balkaniksi. Uskomattoman iskevää kamaa, joka saa keski-ikäisen bilejalkani väpättämään. Jaakko Laitinen ilmeisesti keikkailee 25.1. Korjaamolla, ja mieleni tekisi lähteä paikan päälle katsastamaan menoa…jos siis olen hereillä niin myöhään.

Aiemmista suosikeistani kevään menolistalleni on kertynyt aimo annos oopperoita, vähän balettia ja jonkin verran teatteria.  Ja tietysti kirjalista, joka olisi ihanaa kahlata läpi, on sekin aika pitkä. Noin kerran viikossa pidän sinut ajan tasalla siitä, missä mennään.

Jos mietit itsekin uusiin virikkeisiin tarttumista, niin tässä tärppeinä pari tähteä maailmalta: Anoushka Shankar ja Saffronia Lyambiko. Anoushka Shankar on sitar-virtuoosi, joka yhdistelee intialaiseen musiikkiperinteeseen muuta maailmanmusiikkia ja pop-trendejä. Saffronia Lyambiko taas on Amy Winehouselta kuulostava leidi, joka tekee kaikesta uskomatonta jazzahtavaa soulia ja pop-biisejä. Toivottavasti heidät saadaan Helsingin Juhlaviikoille tai muuten tänne pohjoiseen esiintymään lähivuosina.

Hyvää alkanutta ja aktiivista kulttuurivuotta sinulle!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti