Tiedät varmaan sen tunteen, kun ulkona myrskyää, olet
istunut töissä palavereissa koko päivän ja iltaseitsemältä on jo ihan vetämätön
olo. Omaksi pelastuksekseni
äskettäin yhtenä sellaisena iltana koitui alennusmyynnistä poimittu dvd, Luc Bessonin elokuva Adele Blanc-Secin
uskomattomista seikkailuista.
Adele Blanc-Sec on 1900-luvun alun Lara Croft, mutta ilman
väkivaltaa höystettynä huumorilla ja hyvillä käytöstavoilla.
Puolitoistatuntinen filmi kunnioittaa seikkailuelokuva-genren perinteitä ja
vyöryttää kavalkadin fantasiaa sankareista ja konnista avuliaisiin muumioihin
ja henkiin heräävään jura-kauden petolintuun.
Adele, kuten moni muukin sankari, on seikkaillut ensin
sarjakuvassa. Tämänkin elokuvan juoni on yhdistellyt alkuperäisen tekijänsä
Jacques Tardin useampaa tarinaa, mm. hänen albumiaan Adele ja hirviö. Filmi
valmistui pari vuotta sitten ja pyöri meilläkin elokuvateattereissa jonkin
aikaa.
Mikähän kulttuuriero siinä oikein on, kun samantyyppisistä
aineksista jenkit saavat yleensä aikaan älyvapaata rymistelyä ja ranskalaiset
eleganttia ja sofistikoitunutta koko perheen viihdettä? Aivot saavat Adelen
seikkailuja seuratessa lepotauon ja mieli virkistystä kauniista lavastuksesta,
pariisilaisesta tunnelmasta ja rehellisyyden nimissä sanottuna lähes kieli
poskessa tehdyistä juonikuvioista.
Mahdollista jatko-osaa odotellessa tämän voisi jopa katsoa
uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti