Näin juuri elämäni ensimmäisen 3D-elokuvan: Wim Wendersin huikean ”Pinan”. Elokuva on kunnianosoitus upealla tanssijalle ja koreografille Pina Bauschille. Uskomattomat taltioinnit Wuppertalin Tanssiteatterin esityksistä hiljentävät. Modernin tanssin huiput esiintyvät täydestä sydämestään, tämä on heidän kunnianosoituksensa edesmenneelle johtajalleen. Kaikenikäiset tanssivat. Hyvin. Koskettavasti.
Tanssitaide on itselleni ollut vieraampi ilmaisulaji, mutta tämä elokuva tulee iholle. Pelkistetyt liikkeet, toistot, kuviot hypnotisoivat. Tanssi saa aikaan voimakkaita reaktioita: lämpöä, pelkoa, ihailua. Elämä on tunnetta, joka tulee ymmärrettäväksi liikkeen kautta.
En voi uskoa silmiäni, kun näen miten tanssijat hyökkäävät lavalla toistensa kimppuun, kahlaavat vedessä, rakastuvat liikenneympyrässä ja heittävät multaa toistensa päälle. Tämä on enemmän kuin modernia tanssia, tämä on modernin tanssin kultti. Mikään tanssiesitys ei tämän jälkeen tunnu enää samalta. Olen nimittäin alkanut ymmärtää, mistä oikein on kyse. Haltioitumisesta, heittäytymisestä, uskalluksesta kohdata oma itsensä ja tunteensa. Ja sen jälkeen muiden tunteet.
Ota sinäkin riski ja mene elokuviin. ”Pina” voi räjäyttää sinunkin ennakko-odotuksesi. Wow!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti