Viime viikot ovat olleet työntäytteisiä, joten aikaa tarttua kunnon kirjallisuuteen on ollut niukasti. lltasin uneen ovat saatelleet pätkät Pirkko Saision uutuutta eli Lokikirjaa. No, uutuus on vähän niin ja näin. Opus on toisinto Saision aikoinaan pitämästä veneilypäiväkirjasta. Tekstit ja kuvitus muodostavat tiiviin liiton. Lokikirjan luku- ja katselukokemusta hitusen toppuuttelee olo, joka siitä tulee. On vähän kuin kävisi toisen päiväkirjalla. Luvan kanssa tosin, mutta silti.
Tarinat ovat erilaisia sattumuksia ja kommentteja siitä, miten erilaisista vastoinkäymisistä on selvitty yhteistyössä toisten veneilijöiden kanssa, miten on vietetetty kauniita hetkiä ja synnytetty muistoja. Lokikirja palauttaa mieleen lapsuuteni mökkikirjat, joita aina lomaillessa ahkerasti täyteltiin. Milloin oli hiihdetty jokunen kilometri, milloin rakennettu lumilyhtyjä, milloin poimittu ahkerasti marjavasuja täyteen. Nostalgista ja hivenen haikeaa. Nykyisin ne samat stoorit kirjautuvat katoaviksi biteiksi tällaisiin blogeihin ja tilapäivityksiksi naamakirjaan, joille harvoin edes itse palaa kun tarpeeksi aikaa kuluu.
Lokikirja tuoksuu mereltä ja kesältä. Se virittää lupauksen luonnon heräämisen aikakaudesta juuri nyt, kun kevätaurinko kuumottaa selkään ja kaikki kesäinen on taas vielä edessä. Jään hetkeksi kiinni tuohon mukavaan odotuksen tunteeseen. Katson kun hanget alkavat sulaa ja jäät lähtevät. Kuuntelen lintujen alkavaa sirkutusta. Vedän henkeä maailman katastrofeista. Ollaan kaikki tuokio pieniä ihmisiä keskellä ikuisuutta, ollaan ihan hetki rauhassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti