sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Kun muoto on sisältöä tärkeämpää

Sain peruutuslipun Kansallisteatterin Herra Vertigoon. Olin valmistautunut tulemaan yllätetyksi, haastetuksi ja innostumaan. Kun 3,5 tuntia myöhemmin kävelin ulos talvi-iltaan, pääni surisi ajatuksia. Olin tullut haastetuksi ja yllättynyt. Mutta kaiken spektaakelin jälkeen, innostus puuttui. Jäin miettimään syitä, miksi näin kävi.

Kaikesta näkee, että esitystä on hiottu, se on kautta linjan ammattimaista kädenjälkeä. Esitys lunastaa kyllä visuaalisuudellaan paikoin adjektiivit henkeäsalpaava, ainutlaatuinen ja illuusioihin johdattava. Kristian Smeds on nero tuottamaan uutta muotokieltä teatteriin. Hän osaa ottaa katsojan mukaan, mutta osallistumiselle ei tule muuta motiivia kuin se, että katsojan rooliamme horjutetaan.

Koko esitykseen tarvittaisiin rutkasti lisää tarinan voimaa. Teknisten efektien ja metodien sijaan kaipaan ihmistä. Koska tulee se näytelmä, jossa nämä tehosteet auttavat näyttelijää ja katsojaa määränpäähänsä oivaltamaan jotakin, kuten aivan loistavassa Tuntemattomassa sotilaassa kävi?

Herra Vertigon roolituskin ontuu aika lailla. Onneksi myötähäpeä herää vain muutamassa kohtauksessa, näyttelijät tekevät parhaansa siinä missä voivat.  Paul Austerin romaani on taatusti vaikea tuoda näyttämölle, mutta miksi juuri se piti valita?  Tarina etenee sekavasti ilman yhtäkkistä fiktion ja näennäisfaktan liittoakin. Miksi ihmeessä tässäkin näytelmässä näyttelijät on laitettu esittämään välillä itseään? Käsikirjoitus ei perustele metatasoa millään tavalla.

Kohtaukset jäävät irrallisiksi ja unohtuvat parissa päivässä. Olisin halunnut pitää tästä tarinasta, joka käsittelee teatterin lumousta. Mutta sydän jää kylmäksi. En vain välitä, en pidä, en kiinnostu. Haluan, että sisältö on muotoa tärkeämpää.

2 kommenttia:

  1. Oih, miten onnistuit saamaan lipun? Saitko jostain vinkin peruutuslipuista?
    Olen soitellut melkoisen monena aamuna turhaan. Vaikket kehunutkaan, halusin silti nähdä omin silmin - onhan Vertigo kuitenkin ollut kirjana upea.

    VastaaPoista
  2. Ei taidolla, mutta tuurilla! Eli kun olin ostamassa muita lippuja, satuin kysymään tuota ja saman illan näytökseen löytyi peruutuspaikka. Ilmeisesti ainoa toimiva keino kevään näytöksiin. Syksyn liput tulevat myyntiin huhtikuun alussa arvelisin.

    Hanna

    VastaaPoista