Kaikki alkoi lupaavasti. Linnanmäen huvipuiston pääportin lippukioskilla ei ollut jonoa, ja päätimme uhmata pakkassäätä. Jouluhattaraksi nimetyn talvikarnevaalin ohjelmalehtinen lupasi kaikenlaista mukavaa puuhaa sisä- ja ulkoilmassa. Pulitimme 2 aikuisesta ja 1 lapsesta mukisematta kohtuulliselta vaikuttavat 35 euroa sisäänpääsymaksua.
Kuinkas sitten kävikään. Näimme 6 kania (sai syöttää olkia), 3 lammasta (sai silittää) ja 2 ponia (sai tuijottaa). Pari havupuuta ja joukko heinäpaaleja lisäsivät postikorttitunnelmaa. Lähdimme uteliaina tutkimaan, mitä kaikkea muuta vielä löytäisimme. Ja sitten iski hattaran alta pettuleipä hampaisiin ihan olan takaa.
Sillehän ei mitään voi, että on kylmä pakkanen ja vähän väkeä. Mutta jos tarjonta on ankeata ja asiakaspalvelu hakusessa, niin sille pitäisi voida. Luistelurata luistimineen olisi ollut tarjolla, mutta siihen oli liian kylmä. Avoimia laitteita löysimme 2 kappaletta vesitornin vierestä, mutta ne olivat niin pienten lasten karuselleja, että 9-vuotiaamme kieltäytyi edes harkitsemasta niiden kyytiä. Etsimme kuumien pähkinöiden myyjiä, glögikojua tai muuta talvista, yhtä tyhjän kanssa. S-ryhmän mainosteltalla jaettiin ohut pipari kullekin ohikulkijalle.
Yritimme bongailla ns. luonnonmerkkejä eli opastekylttejä, mutta niitä ei näkynyt. Kohmein sormin kaivoimme ohjelmalehtisen esille. 10 minuutin päästä oli alkamassa sisätiloissa Coca-Colan rekkaralli. Sinne siis.
Rekkaralli oli sijoitettu tyhjän ravintolatilan ulko-oven viereen. Kilparadan virkaa toimittivat mustat muoviputket valkoisella paperialustalla. Rallipisteellä oli 2 tonttua eikä yhtään lasta tai muuta asiakasta. Mukavan jutustelun jälkeen lapsi päätti kokeilla ajorataa. Aina ei ajo tahtonut ottaa sujuakseen, mutta ei ihme. Ystävälliset tontut opastivat, ettei se Coca-Colan mainosrekka käänny oikein mutkissa vaan tontun pitää kädellä auttaa. Lisäksi rekka jää paikoin aina sutimaan, kun aluspaperi ei ole oikein sopiva. Tonttu auttaa taas. Siinä vaiheessa, kun tonttu auttoi pienellä radalla 5. kerran lasta nolotti jo niin, ettei lohdutuspalkinto paljoa kiinnostanut. Ruskeasta pahvilaatikosta kurotettiin Coca-Colan mainoslelu lapselle. Aikuisena teki mieli kysyä, miksi tämä rata on olemassa? Tontut eivät sillä pärjänneet, kauko-ohjain ei toiminut hyvin, aluspaperi oli väärä – entä missä oli mainostettu kisa?
Vielä oli kuitenkin toivoa jäljellä: olihan lapsille järjestetty askartelupaja ja joulupukkikin oli paikalla. Siirryimme seuraavaan rakennukseen, jossa oli jo pari muutakin perhettä. Lapsella oli mistä valita: mennäkö pomppimaan parin kolmevuotiaan kanssa ns. telmimisalueelle vai hankkiako kiltteystodistus joulupukilta (apuri tyrkytti tuotteita, joita olisi voinut hankkia lisämaksusta). Mutta oikeasti haloo? Kuka terve 9-vuotias haluaa mennä marraskuussa tyhjään luokkahuoneeseen vastaamaan joulupukille, joo olen ollut kiltti ja reipas koko vuoden. Joo, haluan lähettää kaikille kavereille netissä linkin, et hei tilatkaa tekin kiltteystodistus (vain 9,95 € sis. postikulut). Tai ostaa multimediatuotteen "joulupukin muistelmat"? Sen lisähinta jäi epäselväksi...
Sokerina pohjalla olivat askartelupajan tonttumuorit. He opastivat yhtä perhettä niin toiminnan saloihin, ettei meille alkuun suotu edes tervehdystä. Vaelsimme pitkin huonetta ja istahdimme lopulta toiseen askartelupöytään katselemaan tarvikkeita. Vähän erilaisia paperiarkkeja. Muutama tiskirätti. Pari kasaa helyrihkamaa, joista oli ilmeisesti tarkoitus askarrella koruja. Mietiskelimme tätä ääneen, kun reippain tonttutädeistä singahti taaksemme ja otti aloitteen käsiinsä. "Tyttöhän voisi koristella tuosta tiskirätin kotiinviemisiksi." Hän ehdotti. "Niin, piirtää siihen rättiin tussilla kivoja kuvia. Vaikka mummolle joululahjaksi!" Olimme sanattomia. Ainakaan meillä ei ole ollut tapana antaa tiskirättejä tuliaisiksi, saati joululahjoiksi. Tonttutäti ei jaksanut olla meistä sen enempää kiinnostunut vaan jatkoi keskustelua muun henkilökunnan kanssa.
Huoneen seinustalta löysimme lopulta arpajaiskuponkeja, jotka saatoimme lämpimiksemme täyttää. Otimme myös ns. kaupan laatikossa tarjolle asetellut omenat, vaikka niitä ei kukaan tarjonnutkaan. Arpojen palautuspaikka löytyi viereisen rakennuksen karkkikaupasta! Siellä olisi voinut myös vetää onnennarua, mutta se olisi jo maksanut 3 € kerta.
Jotenkin jäi ankea maku suuhun. Niin lapselle kuin aikuisillekin. Myötähäpeää ja ihan tiskirättifiilis 35 eurolla!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti