Kukaan ei ole samanlainen kuin minä. Olen oma, toisista ihmisistä erillinen, itseni. Minulla on omat ajatukseni. Näin kiteytti lapsuutensa ensimmäisiä oivalluksia Eva Dalhgren mainiossa monologissaan "Ingen är som jag är" eilisiltana Savoyssa.
Puolentoista tunnin ajan saimme nauttia Evan lapsuus- ja nuoruusmuistoista, valkokankaalle heijastetuista valokuvista ja filminpätkistä. Kuulimme millaista oli elää lapsena eri puolilla Ruotsia, soittaa epävireisellä nokkahuilulla koulun konsertissa ja tanssia yli 2 metrisenä teininä sottiisia.
Humoristisinta esityksessä olivat itsetehdyt tanssit ja kertomukset, joissa Eva pisti itsensä uudella tavalla täysillä likoon. Omasta ohjelmistostaan hän esitti lähinnä vain alkutaipaleen tunnelmoivan "Ett fönster mot gatan".
Eva muistot olivat huolella valittuja, niistä saattoi tunnistaa itsensä myös moni muu 1960–70 -luvuilla syntynyt. Kuten arvata saattaa, esitys oli loppuunmyyty ja aplodit huikeat. Mutta puheista päätellen tämä kerta ei jääne viimeiseksi. Lopuksi voitte vaan arvata, kuka onnellinen oli kantanut vanhat vinyylinsä mukanaan ja ainoana läsnäolijoista sai niihin nimmarit ja omistuskirjoituksen Kasarmikadulla...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti