Viikonloppuna huomasin, että pari ennakkoon ostettua
leffalippua oli menossa vanhaksi ja ne pitäisi pikimmiten käyttää. Pitkästä
aikaa tein lopulliset valinnat näytösajankohtien mukaan. Noloa, mutta näin
kävi.
Useimmat jatko-osat laimentavat alkuperäistä ideaa. Siksi
suhtauduin varauksella ajatukseen mitä Julie Delpy ja Ethan Hawke ovat saaneet
aikaiseksi uusimmassa ”Rakkautta ennen keskiyötä” —elokuvassaan. Pelkoni
haihtuivat ensimmäisessä kohtauksessa, sillä aiemmista ”Rakkautta ennen aamua
& auringonlaskua” tuttu pariskunta jatkoi tarinaansa luontevasti uudesta
aikuisuuden kaudesta, keskeltä elämän ruuhkavuosia. Enemmän keskustelua kuin
toimintaa, mutta jännite säilyi hyvin loppuun saakka. Erityisesti arvostin osuvia vuorosanoja
eri kiistatilanteissa, osa tuntui hyvinkin tutuilta väitteiltä. Kerta kaikkiaan
hurmaavan sydämellistä ja
laadukasta työtä kautta linjan. Tämä kannattaa ehdottomasti katsoa.
Sitten se pohjanoteeraus. Elokuvaa ”Gravity” mainostettiin
avaruustrillerinä, jossa on mahtava kuvaus. Vanhana Star Wars’in ja Star
Trek’in —ystävänä se kuulosti hyvältä vaihtoehdolta. Okei, kuvaus oli hienoa ja
samoin erikoistehosteista osa. Mutta olisi sitä rahaa voinut käyttää
käsikirjoituksenkin hiomiseen. Nyt se oli niin epäuskottava, että edes minä,
joka kiljun jo tv-Wallanderin kohdalla jännityksestä en pelännyt pätkääkään.
Huolimatta 3d:stä. Edes George Clooney ei tätä soppaa pelasta. Ugh, olen puhunut.
Jättäkää väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti