Viime viikon pyhitin Kari Hotakaiselle. Ensimmäinen
kohtaamisemme Juoksuhaudantiellä muutama vuosi sitten oli julkisuuspöhinän
värittämä, eikä kirja koskettanut minua Finlandia-palkinnosta huolimatta. Mainiosti
kirjoitettua, mutta niin on moni muukin kirja.
Viime viikolla tartuin varovaisin ennakko-odotuksin
Hotakaisen tänä syksynä ilmestyneeseen uutuusromaaniin ”Jumalan sanaan”. Voi
hyvät setelipainot ja pörssikurssit sentään, olin myyty ensi riveistä alkaen.
Tarina on kiehtova ja henkilöt tempaavat mukaan kohtaloihinsa. Siinä todella on
sana, sävellys, sovitus ja hiljaisuus. Kirjassa vanha raha ja reaalitalouden
maailma, johon minutkin kasvatettiin uskomaan, kohtaa uuden rahan ja
finanssitalouden maailman. Hotakainen ymmärtää molempia ja pistää näkökulmat
keskustelemaan keskenään humaanilla tavalla. Jokainen meistä on aikansa,
ympäristönsä, oman tahtonsa ja heikkouksien rajoittama. Ja pelaa kaikilla
korteilla, joita on jaettu.
Kävin myös Helsingin kaupunginteatterissa katsomassa
Hotakaisen edellisen romaanin ”Ihmisen osan” näyttämöversion. Tarina kulkee
samoja teemoja myötäillen, mutta eläkkeellä olevan pienyrittäjän ja hänen
lastensa näkökulmista. Hotakaisen tekstin tuntee ihollaan, mutta ironia sopii
silti paremmin kirjansivuille kuin siloteltuna näyttämölle. En voi välttyä
ajatukselta, että esitys kokonaisuudessaan oli liian yleisöä kosiskelevaksi
tehty. Kansallisteatterin tai jonkin pikkuteatterin käsittelyssä esitys olisi
takuulla muuttunut rosoisemmaksi. Mutta Ritva Valkaman takia olen valmis
tekemään paljon myönnytyksiä arvioinnissa. Hän on upea! Ja erityiskiitokset voi
antaa myös Leena Uotilalle, joka teki hienosti useamman sivuroolin.
Hotakainen on luvannut teemasta vielä kolmannen romaanin.
Sitä odotellessa taidan vielä tarttua Ihmisen osan kirjaversioon. Vaikka
uskonkin edelleen siihen, ettei se voi ylittää ”Jumalan sanan” vaikutusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti