maanantai 13. kesäkuuta 2011

Kate Bush ei petä, mutta levy-yhtiö tekee sen kyllä

Ei epäilystäkään,  olen Kate Bush -fani. Himmeät lyriikat, maaginen sointi ja laulu toimivat aina. Kun korkeista äänialoista erottuu brittiaksentilla laulettu intohimo, tuska, rakkaus ja sen kaipuu, itsenäisyys ja muut elämää suuremmat teemat olen myyty. Suosikkikappaletta tai edes levyä en osaisi itse nimetä, niitä on aivan liikaa. Jos Kate Bush on sinulle uusi tuttavuus, kuuntele the Whole Story -levy, siitä saa jo jotain käsitystä. 

Vuosi 2011 jää meille tosifaneille merkittäväksi - Kate on nyt julkaissut uuden levyn vanhoista kappaleistaan. Onneksi hän teki sen itse, nyt ei tarvitse pelätä että joukko uudempia tähtiä lähtisi tekemään tribuuttilevyä. Katen uutuus sisältää kappaleita The Sensual World ja The Red Shoes -levyiltä, mutta uudella tapaa lähestyttynä. Kate ei tälläkään kertaa petä, kappaleet kuulostavat hyviltä ja raikkailta. Kaivoin hyllystä vanhat levyt esiin ja vertailin versioita, ne kaikki toimivat. Vanhoihin liittyy paljon nostalgiaa, hyviä ja kipeitäkin muistoja - ne ovat rakkaita. Uusiin versioihin voin itsekin liittää tässä välin eletyn ja poimia irti toisenlaisia ajatuksia, luoda uusia muistoja.

Mutta nyt jutun pihviin: ole tarkkana minkä version ostat ja tee tietoinen valinta! Liikkeellä on siis 2 versiota uudesta Directors Cut -levystä. Itse ehdin hankki tuon tavallisen audio-cd:n ennenkuin törmäsin kaupungin parhaassa tavaratalossa eli Stockmannilla laajennettuun versioon, joka sisältää nuo kappaleiden aiemmatkin versiot vain muutamaa euroa kalliimmalla hinnalla. Pahuksen levy-yhtiö on ilmeisesti ennakkomarkkinoinut vain tuota perusversiota, josta muutama aikakauslehtikin jo julkaisi puffin. Siksipä sitä lieneekin laajemmalti saatavilla. Ja minä tunnen tulleeni hieman petetyksi. Onneksi on musiikki, piuhat kaakkoon niin olo paranee... take me up to the top of the city...  

1 kommentti:

  1. tein sisäistä kuolemaan kun indica coveroi wuthering heightsin, mutta niin Kate Bush on kyllä ihana ja yksi ehdottomista suosikki artisteistani :) kuuntelin aerial levyä juuri toissa päivänä ja mietin, että Katen ikä jollakin tapaa kuuluu laulussa, enkä tarkoita huonolla tapaa, mutta kuuluu kuitenkin :)

    VastaaPoista