Kävin ihastumassa "lainattuun valoon" reilu viikko sitten, kun Tero Saarisen Borrowed Light -tanssiesitys täytti Kansallisteatterimme suuren näyttämön. Teos yhdisteli huikealla tavalla vanhaa musiikkia ja tanssia:
http://www.kansallisteatteri.fi/ohjelmisto/index.php?we_objectID=555/ Ei ihme, että esitys on ihastuttanut kriitikot ja katsojat ympäri maailmaa, se todella on maineensa veroinen.
Tanssitaide on ollut itselleni teatteria vieraampi ilmaisumuoto. Etenkin modernin tanssin ymmärtäminen tuntuu haasteelliselta, kunnes siihen vaan uskaltautuu heittäytymään mukaan. Kaikkea ei tarvitse sisäistää voidakseen nauttia liikkeestä, sen suomasta hypnoottisesta ajantajun kadottamisesta kauneuteen.
Borrowed Light on samanaikaisesti hyvin fyysinen ja harras esitys, joka lumoaa pelkistetyllä olemuksellaan. Ihmiset raatavat, tekevät selvästi parhaansa, lomittuvat osaksi toisiaan ja maailmaa. Kuviot ja muodostelmat seuraavat toisiaan, kerrankin 2. parvelta näkee parhaiten. Voi vai kuvitella, miten huikea esitys olisi ollut suuremmalla Oopperan lavalla. Musiikki korottaa hengen korkeuksiin, tuo eettisyyttä ja mielenrauhaa kaiken keskelle.
Tämä oli parasta sielunhoitoa surutyötä tekevälle. Ihminen on pieni ja suuri, huolehtii osastansa ja kaiken yllä virtaa ikuinen lämpö ja energia. Olen vaikuttunut.
Toisessa mielentilassa esityksestä olisi varmaan tehnyt muitakin tulkintoja. Jos, tai pikemminkin toivottavasti kun, saamme esityksen uudelleen Suomeen tähän on saatava uudelleen liput.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti