Tiskirättifiiliksiä Linnanmäellä

Kaikki alkoi lupaavasti. Linnanmäen huvipuiston pääportin lippukioskilla ei ollut jonoa, ja päätimme uhmata pakkassäätä. Jouluhattaraksi nimetyn talvikarnevaalin ohjelmalehtinen lupasi kaikenlaista mukavaa puuhaa sisä- ja ulkoilmassa. Pulitimme 2 aikuisesta ja 1 lapsesta mukisematta kohtuulliselta vaikuttavat 35 euroa sisäänpääsymaksua.

Kuinkas sitten kävikään.  Näimme 6 kania (sai syöttää olkia), 3 lammasta (sai silittää) ja 2 ponia (sai tuijottaa). Pari havupuuta ja joukko heinäpaaleja lisäsivät postikorttitunnelmaa. Lähdimme uteliaina tutkimaan, mitä kaikkea muuta vielä löytäisimme. Ja sitten iski hattaran alta pettuleipä hampaisiin ihan olan takaa.

Sillehän ei  mitään voi, että on kylmä pakkanen ja vähän väkeä. Mutta jos tarjonta on ankeata ja asiakaspalvelu hakusessa, niin sille pitäisi voida. Luistelurata luistimineen olisi ollut tarjolla, mutta siihen oli liian kylmä. Avoimia laitteita löysimme 2 kappaletta vesitornin vierestä, mutta ne olivat niin pienten lasten karuselleja, että 9-vuotiaamme kieltäytyi edes harkitsemasta niiden kyytiä. Etsimme kuumien pähkinöiden myyjiä, glögikojua tai muuta talvista, yhtä tyhjän kanssa. S-ryhmän mainosteltalla jaettiin ohut pipari kullekin ohikulkijalle.

Yritimme bongailla  ns. luonnonmerkkejä eli opastekylttejä, mutta niitä ei näkynyt. Kohmein sormin kaivoimme ohjelmalehtisen esille. 10 minuutin päästä oli alkamassa sisätiloissa Coca-Colan rekkaralli. Sinne siis.

Rekkaralli oli sijoitettu tyhjän ravintolatilan ulko-oven viereen.  Kilparadan virkaa toimittivat mustat muoviputket valkoisella paperialustalla. Rallipisteellä oli 2 tonttua eikä yhtään lasta tai muuta asiakasta. Mukavan jutustelun jälkeen lapsi päätti kokeilla ajorataa. Aina ei ajo tahtonut ottaa sujuakseen, mutta ei ihme. Ystävälliset tontut opastivat, ettei se Coca-Colan mainosrekka käänny oikein mutkissa vaan tontun pitää kädellä auttaa. Lisäksi rekka jää paikoin aina sutimaan, kun aluspaperi ei ole oikein sopiva. Tonttu auttaa taas. Siinä vaiheessa, kun tonttu auttoi pienellä radalla 5. kerran lasta nolotti jo niin, ettei lohdutuspalkinto paljoa kiinnostanut. Ruskeasta pahvilaatikosta kurotettiin Coca-Colan mainoslelu lapselle. Aikuisena teki mieli kysyä, miksi tämä rata on olemassa? Tontut eivät sillä pärjänneet, kauko-ohjain ei toiminut hyvin, aluspaperi oli väärä – entä missä oli mainostettu kisa?

Vielä oli kuitenkin toivoa jäljellä: olihan lapsille järjestetty askartelupaja ja joulupukkikin oli paikalla. Siirryimme seuraavaan rakennukseen, jossa oli jo pari muutakin perhettä. Lapsella oli mistä valita: mennäkö pomppimaan parin kolmevuotiaan kanssa ns. telmimisalueelle vai hankkiako kiltteystodistus joulupukilta (apuri tyrkytti tuotteita, joita olisi voinut hankkia lisämaksusta). Mutta oikeasti haloo? Kuka terve 9-vuotias haluaa mennä marraskuussa tyhjään luokkahuoneeseen vastaamaan joulupukille, joo olen ollut kiltti ja reipas koko vuoden. Joo, haluan lähettää kaikille kavereille netissä linkin, et hei tilatkaa tekin kiltteystodistus (vain 9,95 € sis. postikulut). Tai ostaa multimediatuotteen "joulupukin muistelmat"? Sen lisähinta jäi epäselväksi...

Sokerina pohjalla olivat askartelupajan tonttumuorit. He opastivat yhtä perhettä niin toiminnan saloihin, ettei meille alkuun suotu edes tervehdystä. Vaelsimme pitkin huonetta ja istahdimme lopulta toiseen askartelupöytään katselemaan tarvikkeita. Vähän erilaisia paperiarkkeja. Muutama tiskirätti.  Pari kasaa helyrihkamaa, joista oli ilmeisesti tarkoitus askarrella koruja. Mietiskelimme tätä ääneen, kun reippain tonttutädeistä singahti taaksemme ja otti aloitteen käsiinsä. "Tyttöhän voisi koristella tuosta tiskirätin kotiinviemisiksi." Hän ehdotti. "Niin, piirtää siihen rättiin tussilla kivoja kuvia. Vaikka mummolle joululahjaksi!" Olimme sanattomia. Ainakaan meillä ei ole ollut tapana antaa tiskirättejä tuliaisiksi, saati joululahjoiksi. Tonttutäti ei jaksanut olla meistä sen enempää kiinnostunut vaan jatkoi keskustelua muun henkilökunnan kanssa.

Huoneen seinustalta löysimme lopulta arpajaiskuponkeja, jotka saatoimme lämpimiksemme täyttää. Otimme myös ns. kaupan laatikossa tarjolle asetellut omenat, vaikka niitä ei kukaan tarjonnutkaan. Arpojen palautuspaikka löytyi viereisen rakennuksen karkkikaupasta! Siellä olisi voinut myös vetää onnennarua, mutta se olisi jo maksanut 3 € kerta.

Jotenkin jäi ankea maku suuhun. Niin lapselle kuin aikuisillekin. Myötähäpeää ja ihan tiskirättifiilis 35 eurolla!

Ingen är som jag är

Kukaan ei ole samanlainen kuin minä. Olen oma, toisista ihmisistä erillinen, itseni. Minulla on omat ajatukseni. Näin kiteytti lapsuutensa ensimmäisiä oivalluksia Eva Dalhgren mainiossa monologissaan "Ingen är som jag är" eilisiltana Savoyssa.

Puolentoista tunnin ajan saimme nauttia Evan lapsuus- ja nuoruusmuistoista, valkokankaalle heijastetuista valokuvista ja filminpätkistä. Kuulimme millaista oli elää lapsena eri puolilla Ruotsia, soittaa epävireisellä nokkahuilulla koulun konsertissa ja tanssia yli 2 metrisenä teininä sottiisia.

Humoristisinta esityksessä olivat itsetehdyt tanssit ja kertomukset, joissa Eva pisti itsensä uudella tavalla täysillä likoon. Omasta ohjelmistostaan hän esitti lähinnä vain alkutaipaleen tunnelmoivan "Ett fönster mot gatan".

Eva muistot olivat huolella valittuja, niistä saattoi tunnistaa itsensä myös moni muu 1960–70 -luvuilla syntynyt. Kuten arvata saattaa, esitys oli loppuunmyyty ja aplodit huikeat. Mutta puheista päätellen tämä kerta ei jääne viimeiseksi. Lopuksi voitte vaan arvata, kuka onnellinen oli kantanut vanhat vinyylinsä mukanaan ja ainoana läsnäolijoista sai niihin nimmarit ja omistuskirjoituksen Kasarmikadulla...

Kauniita illuusioita

Nykytaiteen ei tarvitse käydä yli ymmärryksen herättääkseen ajattelemaan. Myönteiset tunteet, harmonia ja historiantaju voivat olla sen kanssa yhtä aikaa läsnä. Ainakin jos on kyse Lauri Astalasta.

Astala on tutkinut kuvan ja tilan suhdetta, löytänyt erilaisten esineiden ja maisemien lumovoiman. Hän kutsuu meidät mukaansa löytöretkelle tutkimaan teosten vaikuttavuutta ja myös osallistumaan niihin. Niihin pääsee upottamaan siis omat tulkintansa ja tekonsa.

Ajan kulumisen ja liikkeen teemat hypnotisoivat, yksityiskohtaisiin kartta- ja maapallon olemuksiin perustuvia teoksia voisi katsella ikuisuuden hetken. Ne rauhoittavat ja synnyttävät uusia mielleyhtymiä ja antavat energiaa. Useampi teos on nimetty pieneksi spektaakkeliksi eri asioista ja niissä voi lähteä mukaan vuoropuheluun taiteen, teosten ja niiden tekijän sekä toistemme kanssa. Tämä oli parhaimpia näyttelyitä missä olen ollut koko syksynä!

Jos et vielä tiedä mitä teet viikonloppuna, suuntaa Meilahteen Helsingin kaupunginmuseoon. Astalan näyttely on vielä 2 päivää avoinna. Samaan retkeen on helppo yhdistää leppoisa kävely Seurasaaren ympäri  ja tunnelmalliset kahvit ulkoilmassa.

Unelmahuttua räntäsateen keskelle

Ensimmäinen räntäsade. Kastuneet kengät ja armoton ruuhka. Nyt on se aika vuodesta, jolloin voi antaa itselleen virallisen luvan uppoutua kevyen kirjallisuuden pariin. Kynttilöitä, torkkupeitto, hyvä pokkari.

Päätin jo aiemmin, etten mene katsomaan Julia Robertsin tähdittämää Eat Pray Love - omaa tietä etsimässä leffaa, mutta voin suoda sen itselleni pokkariversiona. Leffasta en siis tiedä, mutta kirja yllätti lämminhenkisyydellään, se oli paljon parempi kuin koskaan odotin. Päähenkilönä on 35 vuoden rajapyykin  ylittänyt ja avioerostaan toipunut nainen, joka ottaa elämäänsä aikalisän. Seuraamme hänen matkaansa  Italiassa pizzan ja jäätelön merkeissä, Intiassa meditaation syvyyksissä ja päädymme lopulta Balille, jossa - todella yllättävää - romanssi puhkeaa.  Mutta tapa, jolla kertojaminä johdattaa lukijansa mukaan matkalle on vastustamaton. Tarjolla siis ihanaa unelmahuttua ja hyvää mieltä. Tätä kehtaa ehdottaa tutuillekin.

Jos podet parantumatonta angstia ns. naisille suunnattua kirjallisuutta kohtaan, niin tartu tähän seuraavaan vaihtoehtoon. Jo aiemmin puhuin Carlos Zafon Ruizin Enkelipelistä. Siinä on paljon samoja elementtejä kuin hänen ensimmäisessä kirjassaan Tuulen varjo: päähenkilö, nuori kirjailipoika etsii totuutta, kirjoittaa sisäisestä pakosta ja kietoutuu mukaan taianomaiseen juoneen joka tempaa hänet vuosien seikkailuun.

Tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Tuulen varjoa ja osa henkilöistä saa tarinalleen päätöksen. Joten suosittelen, että jos molemmat ovat lukematta, niin kannattaa aloittaa tästä ja siirtyä varjoon myöhemmin. Vaikkakin loppuratkaisun jälkeen olen sitä mieltä, että varjo oli parempi kirja. Tässä espanjalaisessa kirjailijassa on jotain maagista, hän imaisee vanhanaikaiseen seikkailuun, trilleriin ja kaunokirjallisuuteen ainutlaatuisella tavalla. Kirjoihin jää ihanalla tavalla koukkuun, vaikka ne ovat itsenäisiä teoksia kumpikin. Siis kuten aina. Miksi valita yksi kirja "joko/tai" -periaatteella. Parempi valita "sekä että", parhaassa tapauksessa kaikki.

Paniikki ruokakomerolla

Okei, myönnän otsikko on hyvin raflaava, mutta kuvaa hyvin tunteita kun siivosin ruoka- ja jääkaappini. En ole koskaan ollut eineksien suurkuluttuja, mutta silti oli aihetta peiliin katsomiseen. Siellä niitä e-koodeja, lisä- ja säilöntäaineita vilisi silmissä. Nuudelit, lihaliemi- ym. kuutiot, pussiteet, kastikejauheet, kuivatut keltaiset aprikoosit, broilerit, tarjousmunat, kevytjugurtit ja jäätelöt saivat kyytiä ja loppusijoituspaikan ihan muualle vaikka päiväystä olisi ollut jäljellä vaikka kuinka pitkään.

Mistä moinen? Luin viime viikolla Helsingin Sanomista uudesta ruokakirjasta, joka haastaa ajattelemaan miten terveellisesti ihmiset länsimaissa syövät. Ruotsalaistoimittaja Mats-Eric Nilsson oli koonnut tietonsa otsikon "Aitoa ruokaa - väärentämättömän ruoan opas" alle. Sain sen sunnuntaina Kirjamessuilta käsiini ja olen nyt tehnyt päätöksen ryhtyä paremmaksi ihmiseksi, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Luomua sen olla pitää.

Uskokaa tai älkää, meidän ns. arkiruokamme sisältää paljon sellaisia aineita, joita käytetään myös ihan muissa teollisuuden aloilla kuin elintarvikkeiden parissa. Vaikka vain puolet kirjasta olisi totta, sen pitäisi riittää miettimiseen kuinka kauas olemme luonnosta eronneet ja paljonko lisääntyvillä allergioilla voisi olla tekemistä pitkälle prosessoitujen elintarvikkeiden kanssa. Lukekaa, kyselkää ja katsokaa hyvät ihmiset mitä itsellenne ja lapsillenne suuhun laitatte!