Kuten osa teistä varmaan jo arvasikin, nyt on sekä luettu
että nähty Anna-Leena Härkösen tarina ”Ei kiitos”, joka kertoo parisuhteeseensa, siis seksielämäänsä, tyytymättömästä naisesta. Tai oikeastaan toisistaan erkaantuneesta avioparista,
jotka kumpikin etsivät suhteensa pattitilanteeseen omalla tavallaan ratkaisua
ulkopuolisista ihmissuhteista. Tasa-arvon nimissä on myös muistutettava, tämä
tarina miehen näkökulmasta kerrottuna ei olisi ollut yhtään hauska. Sekin
kertoo jotain…
Luin "kohu"kirjan, kun se pari vuotta sitten
ilmestyi. Hyvin kirjoitettu, tosin etenkin lopussa itsetarkoituksellinen
revittely häiritsi. Ymmärtäähän lukija vähemmälläkin mitä, ja paljonko tehdään. Elokuvaversio
oli hyvin uskollinen kirjalle, ja mielestäni jopa hiukkasen kirjaa parempi.
Pääsyy tässä on mielestäni Ville Virtasen hieno roolityö aviomiehenä, jolla on
laaja henkinen elämä, mutta vähäinen ulosanti. Vastaavasti Anu Sinisalo vaimon
osassa tuo esille parisuhteen läheisyyden merkityksen juuri fyysisyyden kautta.
Loppujen lopuksi kyse on toisen ihmisen kohtaamisesta useammalla tasolla, sekä
odotusten ja todellisuuden välisestä ristiriidasta, jota elämässä tulee joskus
vastaan.
Katsojaluvuista (yli 70 000 henkeä parissa viikossa)
päätellen aihe on ajankohtainen monessa parisuhteessa. Jokainen miettiköön mitä
se merkitsee ja mitä asialle voi tehdä. Jotain hyvin surullista tässä kaikessa
keskenkasvuisuudessa on. Summa summarum, kelpo leffa vaikeasta aiheesta. Ja
kiitos, mutta ei kiitos lisää; tämäntyyppiset tarinat riittivät nyt vähäksi
aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti