Juhlaviikko-humussa tärppejä täysillä!

Syyskauteen on ihana laskeutua Helsingin juhlaviikkojen monipuolisen tarjonnan parissa. Tänä vuonna kahmin tarjontaa varman päälle (hankin liput jo toukokuussa) ja maltillisesti (ns. takuuvarmoja esityksiä). Jos aikataulu olisi antanut myöten, olisin voinut innostua useampaankin esitykseen sekä Taiteiden yön fiilistelyyn.

Takana on Helsingin Sanomien kriitikkojen suitsuttama, Richard Straussin "Daphne" -ooppera musiikkitalossa. Esitys oli huikea ja ainutkertainen, samalla juhlittiin teoksen ensimmäistä ja toistaiseksi ainoaa esitystä Suomessa sekä Kansallisoopperan orkesterin 50-vuotisjuhlaa. Kun kapellimestarina oli vielä Susanna Mälkki ja solistina Soile Isokoski, ei enempää olisi voinut toivoa. Kaunista, kuulasta ja sydämeen käypää.

Maanantai-iltana tein syrjähypyn virallisesta ohjelmasta Hartwall Areenalle, missä soitti Bo Kaspers Orkester ja Eva Dahlgren. Koko katsomo svengasi ja biletti. Sanokaa mitä vaan, mutta kyllä siitä pakkoruotsista on ollut moninkertaisesti hyötyä ja iloa!

Kohta askeleet suuntaavat Helsingin kaupunginteatteriin, luvassa on ilta tanssin parissa. Berliiniläiskoreografi Sasha Waltz asettaa ilmeisesti kehollisuuden kaikkine merkityksineen suurennuslasin alle. Luvassa on siis nykytanssia ja toivottavasti ahaa-elämyksiä näytöksessä "Körper". Pakkohan sitä on altistaa itsensä aina uudellekin!

Parin päivän hengen vetämisen valmistaudun päättämään omat juhlaviikkorientoni Ateljee Barley/Mullovan parissa. Kevätuhrin sävelet kajahtavat ilmoille RSO:n ja Victoria Mullovan johdolla. Grande Finale!

Hyviä juhlaviikko-tunnelmia, taide kuuluu kaikille!

Vastinetta joka pennoselle, haluatpa sitten hekotella tai järkyttyä

On kahdenlaisia kesäfilmejä: suuria toimintapläjäyksiä, joissa supersankarit tai avaruusoliot taistelevat ja sitten on lämminhenkisiä hyvän mielen elokuvia, joita ei ole koskaan tehtykään massoja varten. Pedro Almodovarin uutuuden "Matkarakastajat" luokittelen tähän lämminhenkiseen luokkaan, sillä siitä välittyy suuri ymmärrys ihmisten heikkouksia kohtaan ja rakkaus lajitovereihin.

Matkarakastajat -elokuvasta ei puhdasverinen farssi parane, siinä on sekoilua ja räävitöntä menoa koko rahalla. Ihan kuin Almodovar haluaisi vetää henkeä välillä ja sanoa meille kaikille, ettei elämää (tai sen puoleen ihmisä tai seksiäkään) ole tarkoitettu ottamaan vakavasti, välillä on hyvä pistää kieli tukevasti poskeen ja antaa palaa. Elokuva onkin vauhdikas, mutkia ja todellisuutta oikova satu aikuisille.

Almodovar jakaa ihmiset selvästi kahteen luokkaan: heihin, jotka nukkuvat turistiluokassa elämänsä hissukseen ohitse ja heihin, jotka ottavat osaa kohtalon leikkeihin ykkösluokassa - uskaltautuvat elämään täysillä eli rakastamaan, kärsimään ja eritoten bailaamaan.

Voi vai kuvitella, mikä kohu tästä elokuvasta nousisi jos ne ihmiset, jotka Savonlinnan oopperajuhlilla varoittelivat La Traviatan esityksen sisältävän alastomuutta ja moraalista rappiota. Todennäköisesti he tarvitsisivat elokuvateatteriin happilaitteet ja pinsetit, joilla kaivaa henkeen vedetyt popcornin ulos. Tätä elokuvaa katsovan pitää tajuta täysin, että kyseessä on 1) Almodovar, 2) farssin liioiteltu lajityyppi, 3) paljon homoja ja seksiä esiin tuovaa kielenkäyttöä, 4) edelleen Almodovar, 5) siis oikeasti Pedro Almodovar.... kun reunaehdot ovat kunnossa, voi nauttia täysin palkein.

Sympaattinen, salliva, hauska, sydämeenkäypä elokuva - I'm so exited numero kannattaa nähdä!