Vietin vuodenvaihteen pyhät nenä kiinni kirjassa, jonka otsikkona oli osuvasti "Talvi Madridissa". Tiiliskivimäinen pokkari piti otteessaan, ensin houkutellen tavallisemman oloisiin juonikuvioihin rakkaudesta, sodasta, vakoilusta ja vastavakoilusta, mutta lopulta kiihtyen viimeisten kymmenien sivujen aikana mitä yllätyksellisimpiin käänteisiin. Tämän tarinan, jos minkä, haluaisin tosiaan nähdä myös elokuvaversiona - niin jännittävän trillerin ainekset on kasassa.
C.J.Samsonin romaani vie lukijansa köyhään Espanjaan, joka on juuri toipumassa sisällissodan kauheuksista ja valtapeleihin, joita käydään kun Eurooppa on jo osittain II maailmansodan liekeissä. Yhden ihmisen henki on halpa, kun valtiot käyvät taistelua olemassaolostaan ja edustamistaan suuntauksista.
Kaiken tuhon keskellä on kuitenkin ihminen ja hänen siteensä toisiin ihmisiin. Kolme brittiläisen sisäoppilaitoksen kasvattia; epämääräinen liikemies, sodassa vammautunut ja vakoojaksi pestattu pohdiskelija ja taistelutantereille kadonnut kommunisti. On nainen, joka valitsee heistä kaksi. Lisäksi on joukko herkullisia sivuhenkilöitä, jotka auttavat kuljettamaan tarinaa eteenpäin.
Jos haluat yllättää itsesi realistisella ajankuvauksella 1930-luvun maailmanpolitiikasta ja oloista Espanjassa, jos haluat perinteisen jännittävän dekkarin tai traagisen rakkaustarinan, tai lukea vain hyvää kaunokirjallisuutta, jossa rakenne pikkuhiljaa paljastaa yhä useampia langanpätkiä siitä, mitä tapahtuu ja mitä aiemmin todella tapahtui - tartu tähän.
Hyvää alkanutta vuotta, paljon antoisia lukuhetkiä sekä muita elämyksiä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti