Kiitos Kansallisooppera, kiitos Mikko Franck, Kiitos Karita Mattila. Läkähdyin ja pakahduin Leos Janeckin luomassa oopperassa Tapaus Makropulos. Odotin illalta hyvää oopperaa, sain ikimuistoisen elämyksen. Toivoin, että Karita Mattila laulaa hienosti - hän lauloi uskomattoman upeasti. Osasin odottaa, että tapaus Mattila olisi näyttävä diiva, sen sijaan hän säteili karismaansa Emilia Martyna kolmannelle parvelle asti yhtä luonnollisesti kuin hengittäisi raikasta ilmaa.
Oopperan juoni sisälsti kaikki klassiset teemat: petoksia, rakkautta, intohimoa ja kuolemaa. Erikoista oli päähenkilön yli 300 vuoden ikä, ikuisen elämän reseptin metsästys ja perintökiistat, joita setvittiin. Esitys oli moderni ja tyylikäs, eikä sortunut teennäisyyteen (te, jotka olette nähneet La Bohemen televisioinnin Salzburgin oopperajuhlilta ja Anna Nebtrenkon pariisilaisena pissiksenä, tiedätte varmasti myötähäpeän tunteen hienosta laulusta huolimatta).
Toteutus Tapaus Makropuloksessa oli siis virkistävä, tarina eteni dekkarimaisesti kohtauksesta toiseen ja lopussa olimme filosofisen ja puhdistavan totuuden hetken äärellä; elämän rajallisuus on sittenkin ihanaa.
Olen täysin vaikuttunut ja onnellinen. Voisinpa katsoa, paremmin sanottuna kokea, tämän uudelleen ja uudelleen. Ilmeisesti peruutuspaikkoja kannattaa kysyä, sillä muutamia vapaita istuimia oli havaittavissa. Kaikkien on mahdollista katsoa parhaita katkelmia verkosta oopperan sivuilta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti