Älkää kysykö miksi, mutta olen lukenut tänä keväänä kaksi
mainiota kirjaa yli 60-vuotiaan naisen sielunelämästä. Molemmat niistä antavat
toivoa siitä, että parempaa kohti tässä ollaan menossa. Siispä hyvät siskot ja
veljet, tulevaisuutemme on turvattu. Nykyään vanheneminen voi olla täynnä
rohkeita ratkaisuja, vauhtia ja jopa porvariston hillittyä anarkiaa. Mitä se
siis onkaan 10 tai 20 vuoden kuluttua?
Jos kiinnostutte paneutumaan aiheeseen, voin suositella
kahta riemukasta esitystä, joista toinen on täysin elämänkerrallinen ja toinen
fiktiivinen esitys. Teoksessaan ”Matkalla puoleen hintaan” Merete Mazzarella
ruotii ihmistä eläkkeelle jäämisen partaalla ja vähän sen jälkeen. Hän höystää
humoristisen suomenruotsalaisen analyysinsä vanhenemisesta monilla
tieteellisillä tutkimustuloksilla. Pohdinta uppoaa kaikille, jotka aikovat elämässään ikääntyä
ja joille työ on ollut keskeinen sisältö elämässä.
Toinen kirja aiheesta on Taina Haahdin kirjoittama ”Kaikki, mitä tiedän huomisesta”. Se on romaani, jossa on lopulta jopa lähes
dekkarimaista jännitystä. Sen tarinassa naisen elämä romahtaa, kun aviomies
lähtee yli 30 vuoden liiton jälkeen ja luvassa on taloudellista ja sosiaalista
turvattomuutta – elämältä putoaa siis pohja. Onneksi rouva ryhtyy toimimaan,
löytää uusia puolia itsestään, nappaa nuoren rakastajan ja paljon muuta.
Molemmista kirjoista tulee voimaantunut olo ja hyvä mieli.
Ja tarinat soveltuvat oikein hyvin myös miesten luettaviksi. Kaikki siis
täysillä eteenpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti