Onneksi en ole enää nuori. Ihmissuhdekiemurat, ihastukset, halujen kohtaamattomuus tai haluttomuus eivät aiheuta enää vellomista maailmanlopun tunnelmissa. Nuorena kuolema on kaukainen ja epätodellinen, uhmattavissa oleva asia. Sitä päin voi vaikka sännätä. Vanhempana sitä arvostaa elämää, näkee sen haurauden ja kauneuden. Kuolema tuntuu tulevan jo ilman riskejäkin turhan lähelle.
Minulle riittää varsin hyvin pitkäksi aikaa, että syvennyn leffateatterin hämärässä parin tunnin ajan katsomaan aikuisuuden kynnyksellä olevien nuorten hämmennystä omasta seksuaalisuudestaan, ja mitä siitä sitten seuraa: pieleen menneitä kokeiluja, itsetuhoa, rakkauden palapeliä.
Jos Norwegian Wood –elokuvan tekijät olisivat olleet amerikkalaisia, elokuvasta olisi tullut musta teinikomedia. Mutta kun japanilaiset ryhtyvät puuhaan, tarina lähtee lentoon taiteellisin siivin. Japanilaiseen mielenmaisemaan, jossa on vaikea ilmaista tunteitaan, selvittää asioita puhumalla, ja jossa kannetaan vastuuta rakkaimmasta vuosi toisensa jälkeen, on helppo samaistua.
Norwegian wood -elokuva on mykistävän kaunis, jokainen kuva ja otos postikorttimaisen tarkasti suunniteltuja. Näyttelijät onnistuvat virittämään tunnelman haavanlehtimäiseksi värinäksi, joka eheytyy loppua kohden. Kielenkäyttö kuitenkin hämmentää suorasukaisuudellaan ja aiheellaan. Elokuvan nuoret eivät sure eivätkä pohdi tulevaisuuttaan, opintojaan, työpaikkojaan. Heidän ajatusmaailmansa täyttää seksuaalisuuden pohtiminen ja etsiminen. Silti mistään eroottisesta elokuvasta ei todellakaan ole kyse, nämä onnettomat nuoret vain sotkevat rakkauden-, läheisyyden- ja turvallisuuden kaipuunsa seksiin ihastuksiensa kanssa. Siitä ei nouse intohimo, vaan hiljentävä suru. On tunnettava itsensä ennenkuin voi kohdata toisen. Ja on selvitettävä ihmissuhteensa ennen uusien aloittamista.
Tämä elokuva kannattaa katsoa. Ns. kesäleffaksi se soveltuu kuitenkin huonosti, koska biletyshalut katoavat. Mutta kuten sanottu, onneksi en ole enää nuori ja toisaalta, en muutenkaan jaksa bilettää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti