Kävin ihastumassa "lainattuun valoon" reilu viikko sitten, kun Tero Saarisen Borrowed Light -tanssiesitys täytti Kansallisteatterimme suuren näyttämön. Teos yhdisteli huikealla tavalla vanhaa musiikkia ja tanssia:
http://www.kansallisteatteri.fi/ohjelmisto/index.php?we_objectID=555/ Ei ihme, että esitys on ihastuttanut kriitikot ja katsojat ympäri maailmaa, se todella on maineensa veroinen.
Tanssitaide on ollut itselleni teatteria vieraampi ilmaisumuoto. Etenkin modernin tanssin ymmärtäminen tuntuu haasteelliselta, kunnes siihen vaan uskaltautuu heittäytymään mukaan. Kaikkea ei tarvitse sisäistää voidakseen nauttia liikkeestä, sen suomasta hypnoottisesta ajantajun kadottamisesta kauneuteen.
Borrowed Light on samanaikaisesti hyvin fyysinen ja harras esitys, joka lumoaa pelkistetyllä olemuksellaan. Ihmiset raatavat, tekevät selvästi parhaansa, lomittuvat osaksi toisiaan ja maailmaa. Kuviot ja muodostelmat seuraavat toisiaan, kerrankin 2. parvelta näkee parhaiten. Voi vai kuvitella, miten huikea esitys olisi ollut suuremmalla Oopperan lavalla. Musiikki korottaa hengen korkeuksiin, tuo eettisyyttä ja mielenrauhaa kaiken keskelle.
Tämä oli parasta sielunhoitoa surutyötä tekevälle. Ihminen on pieni ja suuri, huolehtii osastansa ja kaiken yllä virtaa ikuinen lämpö ja energia. Olen vaikuttunut.
Toisessa mielentilassa esityksestä olisi varmaan tehnyt muitakin tulkintoja. Jos, tai pikemminkin toivottavasti kun, saamme esityksen uudelleen Suomeen tähän on saatava uudelleen liput.
perjantai 27. toukokuuta 2011
maanantai 9. toukokuuta 2011
Pariisin opaskirjat vertailussa
Vietin juuri Pariisissa 10 päivää. Kävelin seurueeni kanssa ympäri kaupunkia katsellen nähtävyyksiä, suunnistaen eri matkakirjojen ja tarinoiden houkuttamina katedraaleihin ja kauppoihin. Laukussa painoivat 3 kustantanjan näkemykset Pariisista.
Helsinki Median versio on opas, joka ei vain kerro vaan omien sanojensa mukaan näyttää kaupungista kaiken. Kirja hyvä puoli on, ettei kameraa tarvita, sillä kaikesta on jo kuvat. Kirja esittelee Pariisin kaupunginosittain, ehdottaa kävelykierroksia ja näyttää tärpit myös perinteisimmistä museoista. Tähän kirjaan on pakattu kaikki mahdollinen kulttuurinnälkäisen kaipaama anti sekä tukku ohjeita miten kannattaa toimia. Kirjan miinuksena on, ettei se ollut aina ajantasalla, esimerkiksi kun metsästimme kuuluisuuksien hautapaikkoja, hautausmaan karttapiirros ei vastannut todellisuutta. Ja lisäksi tämä opus painaa aika lailla.
Suositeltavin käyttö: lue kotona, tee valintasi ja kirjaa ne ylös paperille. Ota paperi mukaan ja fiilistele kirjaa uudelleen matkan jälkeen.
Otavan versio on opas, joka ottaa myös kaupungin haltuun osittain. Siihen on listattu kahviloita ja nähtävyyksiä jonkin verran ja ne on merkitty myös kirjan sivuilta aukeaviin taitettuihin karttoihin. Tämä on vaihtoehto turistille, joka suurin piirtein tietää ns. ne isot nähtävyydet ja haluaa vinkkejä parista säväyksen tekevästä boutiquesta. Kirjan miinuksena on se, että kokonaiskuva hukkuu helposti. Kulttuurikohteet eivät nouse satunnaista leivoskauppaa tärkeämmäksi, eikä yleisvinkkejä juuri jaella.
Suositeltavin käyttö: Ota mukaan ja yhdistä hotellin ilmaisjakelukarttaan niin osaat navigoida eteenpäin. Kunhan siis valmiiksi tiedät, miksi ja minne on menossa.
Mondon matkakirjat ovat olleet suosikkejani, esimerkiksi Berliinin versio on ollut todella hyvä. Mutta tästä Pariisin versiosta en saanut otetta. Mondo-kirjojen hyvä puoli on se, että ne esittävät kirjoittajiensa subjektiivisen näkemyksen, mikä kaupungissa on kiinnostavaa. Bonusta on siis se, että näiden avulla saa jotain ihan muuta kuin ne perusjutut. Mutta, jos et tunne olevasi kirjoittajien kanssa samalla aaltopituudella maun suhteen, ei kirjalla ole paljoa käyttöä.
Suositeltavin käyttö: Jos et ota mukaan, et voi tietää. Eli kanna mukanasi ensimmäiset 2 päivää ja vertaile omiin mieltymyksiisi. Kirjaa omat kokemuksesi suositusten viereen ja pistä sitten kirja kavereille kiertoon. Tähän kirjaan kaikkien omat merkinnät sopivat ja ajan kanssa rakentuu ihan oma Mondo.
Bon voyage!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)