Kilpikonnien hidas valssi palkitsee ja lämmittää

Moni varmaan tunnistaa kaukaa ranskalaisen Katharine Pancolin maailmalla suositun romaanisarjan, joka erottuu massasta kirkkailla väreillä ja piirretyillä eläinkuoseilla. Aika moni myös sivuuttaa mukaansatempaavan tarinan, koska jokaisella opuksella on mittaa n. 700 sivun verran. Turhaan. Hyvin kirjoitettu tarina, sarjamaisine siirtymineen henkilöstä toiseen on kaikkea muuta kuin puuduttava. Hanki pokkariversiot ja aloita alusta, sillä kirjat muodostavat ajallisen jatkumon. Sinun on siis ensin ymmärrettävä mitä kätkeytyy Krokotiilien keltaisten silmien ja kyyneleiden taakse.

"Krokotiilien keltaiset silmät" -kirjassa tutustut perheeseen, jossa on kaksi aikuista tytärtä aviomiehineen ja lapsineen, tyttärien äiti ja ottoisä rakastajattarineen ja muutama muu herkullinen hahmo. Tarina elämän yllättävistä käänteistä ja hitaista hetkistä koukuttaa ja saa hyvälle tuulelle, eikä kirjaa millään tahtoisi päästää käsistään. Bonusta annan sille, että lukija saa palkkionsa lopussa - tietyt odotukset käyvät toteen, mutta silti jää tilaa myös uudelle.

Jatko-osa "Kilpikonnien hidas valssi" käynnistyy edeltäänsä nopeammin, siinä on jopa jännitysromaanin aineksia ja lukia tulee yllätetyksi heti alussa. Jännitteet säilyvät ja jopa vähän absurdit kuvaukset saavat minut hymähtämään suopeasti: ah niin outoa, ehkä ranskalaista, mutta olkoon - näin ihanassa kirjassa hyväksyn mielikuvituksen lennon vähän oudoillekin pilville. Kilpikonnia riittää moneen vertauskuvaankin. Joka tapauksessa tämä kirja on jos mahdollista vielä edeltäjäänsä parempi. Ihana, ahmittava kesäkirja.

Tällä hetkellä kamppailen itseni kanssa. Sarjasta on julkaistu jo kolmaskin osa: "Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin" (oikeasti, miten joku voi keksiä näin mahtavia & koukuttavia nimiä?). Tekisi mieli rynnätä kirjakauppaan ja unohtaa muut asiat muutamaksi päiväksi. Mutta taidan silti säästellä lukuilon myöhempään, pimeneviin syysiltoihin suklaan ja punaviinilasin seuraan.