Pidin viikonlopun vapaata,
kun helle rasitti aivotoimintaa ja päätin ihan vain viihtyä. Onnistuin siinä
finanssikriisin välillisten tuotosten kanssa: luin talouskeinottelusta kertovaa
dekkaria ja katselin lama-ajan espanjalaisista kertovaa sarjaa. Kelvollista
tavaraa molemmat!
“Erottaja” on Karo
Hämäläisen lupaava esikoisromaani, jossa juonitellaan osakemarkkinoilla.
Ammattisijoittajien moraali on löyhä, keinoja oman voiton ja bonusten
kasvattamiseen ei kaihdeta. Rivi riviltä käy ilmeiseksi, että kirjoittaja
tuntee rahamarkkinat ja niiden liikkeet. Tämän kirjan jälkeen ei tee mieli
sijoittaa yhteenkään rahastoon tai johdannaiseenkaan.
“Pylly paljaana” on
televisiosarja, jonka YLE on koettanut tukahduttaa alkuunsa kahdella tavalla:
ensin esittämällä sitä ainoastaan Areenassa ja toiseksi kääntämällä nimen
mahdollisimman luotaantyöntäväksi. Hauskalle sarjalle paljon osuvampi nimi
olisi “Täysin P.A.”, sillä se kertoo tavallisista espanjalaisista, jotka syystä
tai toisesta ovat menettäneet omaisuutensa pankille ja asuvat siitä syystä
leirintäalueella. Henkilöhahmot ovat komediallisesti tyypiteltyjä, toisiaan
vastaan juonittelevia, mutta silti hyväsydämisiä ihmisiä, sillä he myös
puolustavat yhteisönsä jäseniä uskollisesti kaikkia ulkopuolisia vastaan. Kun
rahaa ei ole, jäljelle jää vain vaihtotalous ja yhteisöllisyys, josta tulee
hyvä mieli. Sarjan kesto on siedettävä (13 osaa), mutta se tulee vähän turhankin usein (3 krt/vko). Toivottavasti näemme joskus television puolella tätä sarjaa, tavallisten kesäuusintojen sijaan.