Kristina on kaiken vaivan arvoinen

Inhoatko lippujen ostoa kuukausia etukäteen? Pakkoruotsia? Epäjärjestyksessä liikkuvia ankkalammikon edustajia? Unohda vaivasi, sillä nyt epämukavuuskynnyksen ylittäminen palkitaan ruhtinaallisesti: Svenska teaternin ”Kristina från Djuvemåla” on täysosuma!

Kristina on elämyksellinen spektaakkeli, jossa katsojia hemmotellaan hienolla draamalla ja upealla laululla. Kouluruotsilla pysyy juonessa kiinni, tekstityslaitteita on myös saatavilla. Tarina on vahva kertomus, kuinka köyhää kansaa lähti ruotsista siirtolaisiksi Amerikkaan 1800-luvulla. Se tuo iholle tunteen, kuinka kovaa kaiken jättäminen taakseen on silloinkin, kun vastaanottajamaa suhtautuu ystävällisesti maahanmuuttajiin.  

Jännitin etukäteen, olisiko Kristinan hahmo uhri tai uhrautuja, mutta hän paljastui onneksi syvästi rakastavaksi naiseksi, jolla oli oma tahto.  Keskenmenoja ja lapsia kertyi, elämässä oli toivoa, kun ihana aviomies seisoi rinnalla. Usko korkeampaan toi turvan ja riuska työ leivän pöytään. Kristinusko korostuu tarinassa voimakkaasti, mutta ei häiritsevässä määrin.

Kaikki laulajat eli päätähdet onnistuvat erinomaisesti. Olen vaikuttunut, että meillä on näin lahjakkaita ihmisiä. Ainoan pienen miinuksen koko esityksessä voi antaa sille mainoskuvissakin kammottavalta näyttäneelle Maria Ylipään peruukille. Mutta Maria itse tekee huikean roolityön – uskomaton voima ja ääni!

Lippuja vuoden 2013 esityksiinkin myydään jo. 

Mikä siinä on, kun ei suksi eikä juttu luista?

Kansallisteatterin Kansanhiihto-näytelmä oli vastatuulessa jo ennen ensi-iltaa: aiheena ”suomalaisen hiihtäjäsankarin nousu ja tuho” herätti epäilyksen kuolleen ihmisen muistolla ratsastamisesta.   Itse menin katsomaan näytelmää siitä, miten suomalaista sankaruuden myyttiä rakennetaan ja riisutaan. Olisi pitänyt lukea tuoreimmat mainoslauseet. Ne olivat nimittäin vaihtuneet ajan kuluessa.

Näin esityksen, jossa ”sankari” kipuili menetetyn maineen seurauksia, mutta tapahtumat eivät johtaneet syvempään analyysiin edes urheilusta, saati sitten suomalaisesta sankaruudesta. Dramaturgiset palaset, visuaaliset tehokeinot, repliikkien tyylilajit eivät kohdanneet toisiaan. Kovasti oli yritystä, mutta ote lipsui yhä. Parasta oli Jukka Puotilan esittämä kahden ilmeen 90-vuotias fiktiivinen Esko Aho -hahmo. Mutta se ei riitä kantamaan koko illan näytelmää.

Esitys sai kuitenkin minut miettimään teatterilaisten omaa arjen sankaruutta. On raskasta vetää kymmenien esitysten sarja lävitse. Vielä raskaampaa se on, jos kritiikki teilaa, katsomoissa on tilaa ja väliajalla väki vähenee. Lavalle nouseminen vaatii paljon ammattiylpeyttä ja vahvaa luonnetta. Aplodit siis henkilökunnalle, jotka jaksavat harjoittaa ammattiaan!

PS Kävin katsomassa toisenkin Kansallisteatterin näytelmän. Tuo 13 uponnutta vuotta jääköön maininnan tasolle. En jaksa kirjoittaa analyysiä. Siinä upposi katsojakin, mutta väärällä tavalla.

Ihmiskohtalot ja valtapelit otsikoiden takana

Jos olet kiinnostunut maailman tilasta, median toimintamalleista ja Lähi-idästä, Lilly Korpiolan ja Hanna Nikkasen uutuuskirja ”Arabikevät” on kuin tehty sinua varten. Sujuvasti kirjoitettu kirja asettaa sinut kartalle siitä, mitä arabimaissa on tapahtunut viime vuosien aikana.

Kirjaa voi lukea ironisena mediakritiikkinä, ja kirjoittajatkin toteavat, ”voidaanko arvella kansannousun olevan olemassa, jos kukaan ei twiittaa siitä?”. Se paljastaa raadollisesti miten eri tahot pyrkivät manipuloimaan valtamediaa ja hallitsemaan sosiaalista mediaa. Kirja ei ota kantaa siihen, kuka on oikeassa tai väärässä, vaan se peräänkuuluttaa uutisten syntymisen etiikkaa ja mediakriittisyyttä.

Itselleni Lähi-idän tilanne on suomalaisen median välittämää todellisuutta, jotain globaalia politiikkaa, joka ei kosketa kuitenkaan arkeani. Kirjan lukeminen pistää miettimään, kuinka kauan minulla on varaa pitää ajatuksistani kiinni. Miten herkässä geopoliittiset suhteet arabimaissa ovat?  Miten vallan uusjako, raha, öljy, ihmisarvo, karaama ja kunnia, rauha, sota ja terromismi siihen valtapeliin liittyvät? Ja jos tasapaino joissain tekijöissä heilahtaa, seuraukset tuntuvat kaikkialla maailmassa, myös täällä Euroopan perukoilla. Ehkä sittenkin olisi syytä kiinnostua vähän enemmän siitä, miten arabimaailman ihmisillä menee, miten he ajattelevat ja toimivat…